Detroit Red Wings ei varmasti toivonut sitä, että suomalaisvahdin Tuukka Raskin poissaolo loppuisi juuri otteluun heitä vastaan.

Varsinkin jälkikäteen sanottuna.

Rask tuli, koppasi kaiken ja Bruins otti 1-0-voiton.

– Hänen paluunsa oli huikean iso juttu. Sen kuitenkin tietää, että hän pystyy pitämään joukkueemme pelissä mukana, Bruinsin hyökkääjä Dominic Moore sanoi NHL.com:n mukaan.

– Hän antaa itseluottamusta meidän peliimme.

Itseluottamusta oli ehkä Bruinsilla, mutta ei Red Wingsillä. Sen Rask ryösti.

Toki Bruins puolusti todella vahvasti suomalaisvahdin edessä.

Esimerkiksi pelin alkuvaiheilla Rask oli vaikeuksien keskellä, sillä Red Wings ei meinannut edes saada kuteja häntä päin.

– Alku ei ollut kovin ideaali minulle, koska ei sitä halua mennä pitkiä pätkiä ilman laukauksia, varsinkin kun on tullut loukkaantumisen jälkeen kehiin. Mutta jätkät tekivät mahtavaa työtä laukausten blokkaamisen ja ylipäätänsä puolustamisen suhteen koko illan ajan, Rask kehaisi.

Kaikki tämä turhautti kotijoukkue Red Wingsiä.

– Mikään ei onnistunut, Red Wings -kapteeni Henrik Zetterberg myönsi.

– Emme saaneet kiekkoa alueelle, emme saaneet Bruinsin hyökkäyksiä katki, emme voittaneet aloituksia, emme saaneet kiekkoa maalille… voin jatkaa tätä, ruotsalaissentteri pyöritteli murheellisena.

Rask oli ehtinyt olla tovin ajan sivussa alavartalovamman takia. Red Wings -ottelusta nollapeli tarttui mukaan 24 torjunnan myötä.