Winnipegissä pelataan ensi viikonloppuna ulkoilmatapahtuma, jossa pelataan NHL-ottelun lisäksi Edmonton Oilersin ja Winnipeg Jetsin legendojen välinen ottelu. Lauantaina legendat ottavat toisistaan mittaa ja sunnuntaina itse NHL-ottelu pelataan.

Winnipeg Jetsin pelipaidan pukee pitkästä aikaa päällensä myös Teemu Selänne, joka pelasi seuran riveissä huikean tulokaskauden 1992-93. Selänne lopetti aktiiviuransa vuonna 2014, jonka jälkeen jääkiekkovarusteet ovat saaneet olla enimmäkseen laukussaan.

– Olen ollut varusteet päällä jäällä vain kerran. Olen vetänyt junnujen treenejä ehkä 15 kertaa, mutta itse olen pelannut kerran, Selänne sanoi NHL.comin haastattelussa.

Selänteen pelipaitaa koristaa legendojen välisessä ottelussa numero 13, jolla suomalainen teki tuhojaan Winnipeg Jetsissä.

– Tapaan pitkästä aikaa kavereita, joita en ole nähnyt vuosiin. Molemmissa joukkueissa on paljon tuttuja, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Winnipegiin paluu on myös iso juttu, ne vuodet olivat tärkeitä. Se on tosiaan kokonaisuudessaan spesiaalipaketti. Makea tapahtuma, Selänne fiilisteli.

Selänteen lisäksi Winnipegin paidassa nähdään suomalaisista myös Teppo Numminen. Edmontonin paidassa viilettävät muun muassa Jari Kurri, Esa Tikkanen, Mark Messier sekä Wayne Gretzky.