NHL:ssä kahden viimeisen kauden ajan jo kovia tehoja takonut Johnny Gaudreau kuittasi aivan kauden alla uuden jatkosopimuksen, jonka arvo oli peräti 40,5 miljoonaa dollaria.

Gaudreau allekirjoitti kuuden vuoden mittaisen diilin, mikä lopetti samalla pitkään jatkuneet neuvottelut.

Näin nuori jenkkitähti kerkesi NHL-kauden alkuun.

23-vuotias laituri ei ehtinyt kuitenkaan pelata yhtään harjoitusottelua Flamesin mukana, sillä sopimus syntyi vasta näiden jälkeen.

NHL-kauden alku taitavalta hyökkääjältä on ollut nihkeä ja kritiikkiä on lähtenyt jo ilmoille.

– Yksi syöttö ja tehotilastolukema -4. Flames tarvitsee ehdottomasti heidän parhaalta hyökkääjältä tehoja. Hänen kohdallaan voi puhua siitä, miten edellinen kuukausi oli hänelle kiireinen World Cupin myötä, harjoituspelejä ei tullut yhtään ja sopimusneuvottelut kestivät. Mutta oikeasti. Syy miksi hänelle maksetaan isoa palkkaa on tuloksen teko. Flames tarvitsee häntä. Hän on isojen pelien pelaaja ja hänen kohdallaan on nähty, kuinka hän astuu esille silloin kun joukkue tarvitsee häntä kaikista eniten. Hän pystyy muuttamaan pelin suuntaan, mutta kauden ensimmäisissä kolmessa ottelussa hän ei ole tehnyt sitä. Hänellä on ollut paikkoja, mutta hänen pitää pystyä viimeistelemään niistä, toimittaja Kristen Odland käy läpi Calgary Sunissa.

– Flamesilla ei ole varaa siihen, että tähdillä kauden alku on hidas.

Kolmesta ottelusta Flames on saanut mukaansa vain yhden pisteen. Maaliero Flamesilla on painunut jo lukemaan -6, mikä on ensimmäisten kierrosten osalta NHL:n pahin lukema.

Viime kaudella Gaudreau takoi 79 otteluun tehot 30+48=78.