Edmonton Journalin kiekkotoimittaja Jim Matheson pui Jesse Puljujärven tilannetta.

Vaikkei Puljujärvi ole vakuuttanut ainakaan vielä Edmontonin treenipeleissä, moni kovia odotuksia lataava unohtaa yhden oleellisen asian: Puljujärvi on vasta 18-vuotias ja tarvitsee aikaa.

– Pitäisiko meidän oikeasti yllättyä siitä, että Drake Caggiula näyttää olevan lähempänä paikkaa Edmonton Oilersin 23 pelaajan miehistössä kuin teini-ikäinen Puljujärvi? Ei. Caggiula on 22-vuotias, jolla on alla neljä vuotta yliopistokiekkoa. Puljujärvi on 18-vuotias, jolla on alla yksi vuosi ammattikiekkoa Suomessa. Ehkä unohdamme tämän, Matheson kirjoittaa.

Caggiulan lisäksi Matheson vertailee suomalaislupauksen tilannetta Leon Draisaitliin, joka lähetettiin kaudella 2014-15 kasvamaan korkoa WHL:ään. Liike oli onnistunut, sillä seuraavalla kaudella saksalaishyökkääjä pelasi lähes täyden sesongin ylhäällä NHL:ssä.

– Totuus on, että Puljujärvi näyttää kärsivän juurikin samoista kasvukivuista kuin Leon Draisaitl vuonna 2014, kun Oilers varasi hänet kolmantena. Hän ei oikein pitänyt siitä, että hänet lähetettiin takaisin junioreihin, mutta me tiedämme kuinka hyvä hän on nyt. Alasarjat eivät koskaan vahingoita, vaikkei jotkut näe sitä.

Puljujärvi treenasi lauantaina samassa ketjussa Ryan Nugent-Hopkinsin ja Benoit Pouliotin kanssa. Hän tulee saamaan vielä näyttöpaikkoja Edmontonin tulevissa harjoituspeleissä, joista seuraava on tulevana yönä Los Angeles Kingsiä vastaan.