Suomen aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä NHL:ssä nähtiin mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen, kun Minnesota Wildin suomalaisnelikko Mikael Granlund, Mikko Koivu, Erik Haula ja Teemu Pulkkinen saivat vastaansa Winnipeg Jetsin ja Patrik Laineen.

Laine oli nostettu Jetsin ykkösketjuun, mistä häntä kuitenkin siirreltiin eri viisikoihin Wild-pelin aikana.

NHL-debyytissään tehot 1+1 nakuttanut Laine ei nyt pisteillä mässäillyt, vaan hän jäi kiikaritehoille.

Toki eivätpä Wildin suomalaiset tehopisteillä hurmanneet, sillä ainoastaan Koivulle merkattiin tehoja yhden alustuksen myötä.

Mutta vahvaa nousua Wild sai kuitenkin juhlia. Jets nimittäin siirtyi 2-0-johtoon avauserässä, mikä kuitenkin kääntyi Wildin 3-2-johdoksi toisen erän puolella.

Loppulukemat kamppailussa olivat Wildin eduksi 4-3. Heille voitto oli kauden ensimmäinen.