TPS teki erittäin tylyn vierailun Norjaan perjantain CHL-kierroksella.

Ottelussa Lorenskog IK:ta vastaan lukemat eivät paljoa kotijoukkuetta puhutelleet: 0-6.

TPS:n maaleista vastasivat Patrik Virta, Tomi Kallio, Erik Thorell, Ilkka Heikkinen, Jasper Lindsten ja Ilkka Pikkarainen.

HIFK sen sijaan joutui nöyrtymään tanskalaisseura Esbjergille. Vierasjoukkue HIFK meni kamppailussa peräti kolmeen eri kertaan johtoon, mutta joka kerta isännät tulivat rinnalle.

Kamppailu meni jatkoajalle tasatilanteesta ja siellä kotijoukkueen ratkaisijaksi nousi Brock Nixon.

HIFK:lla CHL on mennyt tähän mennessä varsin takkuisesti. Se on hävinnyt kaikki kolme otteluaan ja koossa sillä on vain yksi piste. Silti se voi kuitenkin päästä jatkoon, mikäli se voittaa varsinaisella peliajalla Esbjergin kotonaan sunnuntaina.

TPS sen sijaan paineli jo aiemmin jatkoon omasta lohkostaan.

Ensimmäisen jatkokierroksen arvonta järjestetään maanantaina Helsingissä.