Leijonien hyökkääjän Leo Komarovin voimakas taklaus Pohjois-Amerikan junnujoukkueen Aaron Ekbladiin saattoi päättää tähtipakin turnauksen.

Komarov jysäytti Suomen aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelatun kamppailun toisessa erässä kovan taklauksen Ekbladiin, täysin puhtaasti.

Ekblad oli kuitenkin yhtäkkiä sivussa ”Young Starsien” kokoonpanosta, kun he kohtasivat Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä Venäjän. Poissaolon syyksi epäiltiin vahvasti juuri kyseistä tilannetta, missä Ekblad jäi Komarovin jyrän alle.

ESPN:n toimittajan Craig Custancen mukaan Florida Panthersin ykköspakki kärsii lievästä aivotärähdyksestä.

Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden joukkueen GM:n Peter Chiarellin mukaan Ekbladin tilannetta tarkistellaan päivä kerrallaan. Status on kuitenkin arvoitus sen suhteen, että päättyikö hänen turnauksensa jo avausotteluun?

NHL on vieläpä kaiken keskellä lisännyt aivotärähdystarkkailua, eikä Ekbladia olla varmasti päästämässä helpolla takaisin kaukaloon, mikäli oireita on yhtään päällä.

Ilman Ekbladia pelannut Pohjois-Amerikan junnutiimi hävisi yöllä, kun Venäjä oli sitä parempi lukemin 4-3.

Nyt niin heillä kahdella kuin Ruotsilla on koossa kaksi pistettä. Ruotsi ja Suomi kohtaavat tiistaina illalla.