NHL-seura Tampa Bay Lightningin maalivahtitilanne on puhuttanut kesän aikana paljon.

Ei niinkään siksi, että tasollisesti tilanne olisi huono, vaan siksi, että sekä Ben Bishop että Andrei Vasilevski ovat kovan luokan veskareita.

Bishop on ollut vähintäänkin lähellä sarjan kärkitasoa ja Vasilevski on kovaa vauhtia menossa sinne.

Ongelmaksi on muodostumassa palkkakatto, jonka kanssa haasteita on riittänyt jo nyt. Ja niitä haasteita on tulossa vielä enemmän ensi kesänä, jolloin useamman Lightningin nuoremman tähden sopimus päättyy.

Kaksikosta Vasilevski teki aiemmin uuden jatkosopimuksen ja häntä pidetään seuran tulevaisuuden ykkösvahtina.

Bishopilla puolestaan liikkeelle lähtee hänen sopimuksensa viimeinen vuosi.

USA:n World Cup -joukkueen maalivahtiosastolle kuuluvaa Bishopia on yhdistetty muualle, mutta tällä hetkellä näyttää jopa siltä, että Bishop saattaisi jatkaa Lightningissa, ei vain alkukauden vaan mahdollisesti koko vuoden.

– Se ei ole missään nimessä huono vaihtoehto, Lightningin GM Steve Yzerman sanoi Tampa Bay Timesin mukaan.

Tällä hetkellä tilanne aiheuttaa paljon pohdintaa, sillä Bishopia on pidetty yhtenä potentiaalisena liikkujana, jotta Lightning saisi tilaa palkkakattonsa alle. Se ei ole päässyt vieläkään jatkosopimuksiin venäläisten Nikita Nestrovin ja Nikita Kucherovin kanssa, jotka molemmat ovat rajoitettuja agentteja.

Tällä hetkellä Lightningilla tilaa palkkakaton alla on 6,5 miljoonaa dollaria, mistä esimerkiksi tähtilaituri Kucherov tulee lohkaisemaan ison osan.

Ongelmaksi Bishopin treidaamisen kohdalla on noussut myös se, ettei potentiaalisia kohteita oikein ole. Harvoja vaihtoehtoja olisi Dallas Stars, josta Lightningin pitäisi hyvin todennäköisesti ottaa vaihdossa joko Antti Niemi tai Kari Lehtonen.

Siirtohuhujen keskiössä pyörinyt Bishop torjui yön World Cup -esiottelussa USA:n maalilla erän ajan kamppailussa Kanadaa vastaan. Kyseinen kohtaaminen päättyi USA:n 4-2-voittoon.