HELSINKI. Viime keväänä hopealle jäänyt HIFK on esitellyt kesän aikana useita kovia vahvistuksia, jotka ovat olleet ennen kaikkea varsin tuttuja nimiä suomalaisille kiekkoseuraajille.

On ollut Niklas Bäckströmiä, Juhamatti Aaltosta, Teemu Erosta ja Lennart Petrelliä.

Petrell, 32, palaa nyt HIFK:hon vakituisesti ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän oli juhlimassa liigamestaruutta keväällä 2011.

Työsulkukaudella Petrell piipahti HIFK:ssa mutkan, mutta muuten osoite on ollut välillä Pohjois-Amerikassa, välillä Sveitsissä ja tuoreeltaan Ruotsissa.

Kahden Luulajassa vietetyn kauden jälkeen Petrell solmi yhden vuoden mittaisen sopimuksen HIFK:n kanssa.

– Hän on iso jätkä meille. Positiivinen, nauravainen, kannustaa muita. Tuollaisia hahmoja tarvitaan aina, HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen puhuu SuomiKiekko-sivustolle Petrellistä ja hänen merkityksestään kaukalon ulkopuolella.

Petrell on toki fyysisesti iso hahmo, mutta sitä hän on myös persoonansa puolesta niin pukukopissa kuin koko yhteisölle.

Rakastettu hahmo, jolla hymy levenee kun keskustelu kääntyy kotiin paluuseen.

– Se on tuntunut tosi hyvältä. Toki tässä on ollut vähän vaikeaa (CHL:ssä) ja ollaan jouduttu tuon pelin kanssa pyörimään vähän ympyrää enemmän kuin ehkä olisi alunperin halunnut. Mutta se työ on tehtävä ja hyvä tehdä se nyt, eikä tarvitse sitten kauden aikana mitään säädellä. Toivottavasti ollaan opittu nyt näistä virheistä mitä ollaan tähän mennessä tehty, Petrell viittaa alkusyksyyn.

Uudenlainen toimintatapa

Nimivahvan HIFK:n nipun harjoituskausi ei ole ollut tuloksellisesti mitään suurta hurraa-huutoa.

Esimerkiksi CHL:ssä eli Mestarien liigassa jatkopaikka varmistui vasta sunnuntaina, kun HIFK murskasi Esbjergin kotonaan 7-0.

Erinäköisiä ongelmia on riittänyt matkan varrella.

Yksi asia, missä on monet puolensa, on linja, mikä HIFK:ssa on ollut Törmäsen aikana voimassa. Pelaajien vastuu ja vapaus.

Se meinaa yksinkertaisuudessaan sitä, että pelillisesti pelaajille on normaalia enemmän vapauksia sopia asioita keskenään esimerkiksi ketjujen sisällä.

– Se on ollut pieni uutuus minulle. Mutta on monia tapoja voittaa, eikä ole mitään tiettyä yhtä oikeaa. Meidän pitää saada meidän tapa toimimaan, mikä se sitten ikinä onkaan.

Vapaudessa ja ihan ketjujen välillä tapahtuvissa vivahdemuutoksissa on hyvät ja huonot puolet. Parhaimmillaan HIFK:n pelaaminen on erittäin arvaamatonta, pahimmillaan se menee aivan solmuun. Yhtäkkiä jalkeilla voi olla uusi ketju, jossa kaikilla ei ole aivan samaa ajatusta siitä, mitä kentällä tehdään.

– Siinä se onkin, että hommat pitää tehdä hyvin ja sopia ketjuittain paljon asioita. Ehkä se on vähän näkynyt tuossa, että ei olla oltu ihan kaikissa peleissä samalla sivulla, Petrell myöntää.

– Mutta toisaalta tuo pakottaa meidät tekemään entistä enemmän töitä ja puhumaan esimerkiksi vähän pienemmissä ryhmissä, että miten tietyt asiat hoidetaan, miten omista lähdetään, miten karvataan ja niin edelleen. Se on vähän sellaista hienosäätöä, mitä joutuu tekemään varsinkin alussa paljon.

– Mutta kun se homma toimii, niin kyllä siinä on hauska pelata. Pelaajat nauttivat, Petrell puhuu puolestaan toimintatavan valoisesta puolesta.

Tutustelua

Kun homma toimii, niin se myös tosissaan toimii. HIFK:n kenraali sunnuntaina ennen liigakauden alkua oli jämäkkä. Toki, vastustaja Esbjerg ei ollut kummoinen mittari, mutta taustalla oli myös HIFK:n 60 minuutin pituista vahvaa tekemistä.

Yksi tukipilareista oli Petrell, joka oli näkyviä hahmoja kahden maalin ja yhden syöttöpisteen lisäksi.

– ”Lennu” on parantanut koko ajan. Hän on pelannut eri sarjoissa tässä viime vuosina ja todennäköisesti vähän erilaista peliä. Se peli on myös erilaista jos vaikka vertaa siihen, kun hän lähti täältä. Maailma on muuttunut paljon siitä ajasta. Mutta Lennu on tottunut pärjäämään tässä sarjassa ja tämä oli mallikas esitys häneltä. Siellä näkyi sitä, mitä hän on. Alkukantaista positiivista draivia. Se tarttuu muihin, Törmänen kehaisi.

Myös Petrell itse myöntää sen, että meneillään on ollut vielä niin sanottua tutusteluvaihetta.

– Ainahan siinä vähän aikaa kestää, että alkaa tuntemaan ja alkaa näkemään sinne rivien väliin siitä, mitä halutaan. Kyllä mun mielestä tuo yhteistyö on lähtenyt ihan hyvin liikkeelle. Eka tässä vähn opiskellaan toisiamme, mutta uskon, että hänellä (Törmäsellä) on paljon annettavaa minulle. Tässä on halu koko ajan mennä eteenpäin, tulla paremmaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi.

– Uskon, että hän on oikea valmentaja siihen, Petrell sanoo luottavaisena uudesta päävalmentajastaan.

Alkuhaasteiden jälkeen onnistumiset sunnuntaina maistuivat hyvälle.

– Ainahan ne tekevät hyvää. Tulevat ne sitten karvauksessa, kiekonriistosta, maaleista tai syötöistä. Mutta mitä isompi se onnistuminen on, niin sitä paremmalta se tuntuu.

– Tuo oli hyvä kenraali Liigaa ajatellen. Tuon näköistä se tulee olemaan. Meidän pitää lähteä liikkeelle kamppailuista, nopeasta kiekonliikuttelusta, nopeasta kääntöpelistä ja sellaisesta päättäväisestä viimeistelystä. Tuossa pelissä ne tulivat aika hyvin esille.

Punanutut avaavat liigakautensa perjantaina, kun ohjelmassa on vierasottelu Raumalla Lukkoa vastaan. Tavoitteiden osalta HIFK:n kohdalla ei koskaan tarvitse hirveästi kysellä.

– En mä muista vielä lähteneeni tässä seurassa tavoittelemaan mitään muuta kuin mestaruutta. Mutta aika monta muutakin tavoittelee sitä. Yritetään tehdä niin paljon hommia, että se ei vaan jää tavoitteluksi, Petrell summaa aiheen.