Tänä kesänä Kärpät on vahvistunut useammalla kovalla hankinnalla, joista yksi on Jesse Saarinen.

Viime kaudella Saarinen pelasi KHL:ssä Medvescak Zagrebin riveissä.

Kesällä maisema kuitenkin vaihtui, vaikka KHL:ssä jatkaminen olisi ollut vaihtoehto.

– Ne olisi halunnut pitää minut siellä, mutta kaikki asiat eivät siellä olleet niin kuin olisin itse halunnut. Pelit siellä meni hyvin, mutta valitsin voittavan organisaation. Paljon on laadukkaita pelaajia ja joukkueena halutaan voittaa. Se ei ole täällä mikään klisee, vaan kyllä se näkyy kaikessa toiminnassa, Saarinen sanoo MTV Sportille KHL-tarjouksen hylkäyksestä ja siirrosta Kärppiin.

Oululaisjoukkueen mukana Saarinen on ehtinyt pelata jo kaksi CHL-kamppailua, joissa hän on iskenyt tehot 1+1.

Perjantaina Saarinen esiintyy ensimmäistä kertaa uuden kotiyleisönsä edessä, kun Kärpät kohtaa Raksilassa Vitkovicen.

– Viime viikolla CHL-vieraspelireissulla Keski-Euroopassa pääsin hyvin joukkueeseen mukaan. Kyllä Kärpät on edelleenkin kurinalainen ja päämäärätietoinen joukkue ja vaikka sanotaan, että joukkue on muuttunut paljon viime kaudesta. Kaikki toteuttivat siellä kahdessa edellisessä CHL-pelissä hyvin sitä toimintatapaa, Saarinen miettii.

Kärppien ja Vitkovicen ottelu alkaa kello 19.

Alkuperäinen MTV Sportin juttu löytyy täältä.