Vahvasti Kärppiin huhuissa yhdistetty Janne Pesonen matkaa seuraavaksi Sveitsiin.

Paikallisen Ticinonewsin mukaan Pesonen siirtyy NLA-seura Ambri-Piottan riveihin.

Pesonen, 34, hankittiin sveitsiläislähteen mukaan seuraan paikkaamaan loukkaantunutta NHL-veteraania Adam Hallia, joka ei ole pystynyt palaamaan takaisin jäille.

Sivuston mukaan Pesonen olisi allekirjoittanut jo sopimuksen ja hän saapuisi Sveitsiin aivan lähipäivinä.

Viime kaudella Skellefteåta edustanut Pesonen on etsinyt uutta seuraa koko kesän ajan. Viime kaudella Ruotsissa hän iski 22 runkosarjaottelussa tehot 11+11=22.

Maajoukkuepaidassa Pesonen on ollut voittamassa muun muassa MM-kultaa Leijonien kanssa keväällä 2011.