Ensi kaudella Teuvo Teräväistä ja Sebastian Ahoa luotsaava Bill Peters on saanut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen Carolina Hurricanesilta.

Uuden diilin myötä Petersin sopimus Hurricanesin kanssa kattaa kesään 2019 asti.

– Bill on lahjakas, nuori valmentaja NHL:ssä, Hurricanesin GM Ron Francis sanoi jatkosopimustiedotteessa.

– Olemme iloisia siitä, että hän on sitoutunut Hurricanesiin ja että hän on merkittävä osa kun joukkue jatkaa kasvuaan.

Peters siirtyi Hurricanesin päävalmentajaksi kaudelle 2014-2015.

Maajoukkuepuolella hän on saanut maistaa menestystä, sillä hän toimi ensin apuvalmentajana keväällä 2015 Tshekissä, missä Kanada otti MM-kultaa. Tänä keväänä hän oli puolestaan päävalmentajana, kun Kanada kukisti Moskovassa Leijonat MM-finaalissa.

Syksyllä hän on apuvalmentajana Mike Babcockin johtamassa valmennuksessa Kanadan World Cup -joukkueessa.