Puolustaja Per Savilahti-Nagander on laittanut puumerkkinsä SaiPan tarjoamaan jatkosopimukseen.

Osapuolet ovat solmineet kaksivuotisen kontrahdin. 31-vuotias ruotsalainen on pelannut SaiPassa kaudet 2010-2014 ja liittyi keltamustiin jälleen viime marraskuussa.

– On hienoa, että minulle tarjottiin mahdollisuus kahden vuoden sopimukseen. Lappeenranta tuntuu toiselta kodilta näiden vuosien jälkeen ja joukkue vaikuttaa hyvin lupaavalta ensi kaudelle, Savilahti sanoo SaiPan tiedotteessa.

Isokokoinen puolustaja odottaa ensi kaudelta menestystä niin Liigasta kuin CHL:stä.

– Tietysti ensimmäinen askel on edetä pudotuspeleihin molemmissa ja sitä kautta aina loppuun saakka. Henkilökohtaisesti yritän auttaa tätä prosessia mahdollisimman paljon ja tietysti siinä rinnalla kehittyä pelaajana. Olen kehittynyt SaiPan vuosien aikana pelaajana paljon.