Ensi kaudella NHL:ssä varsinkin Winnipegissä katseet kääntyvät kovasti sen tämän kesän ykkösvaraukseen Patrik Laineeseen.

Huikean kauden Tapparassa ja eri maajoukkuetasoilla pelannut Laine aloittaa hyvin todennäköisesti kautensa heti NHL:n puolella.

Sitä samaa yrittää tavoitella toinen kovan luokan lupaus, Kyle Connor, joka varattiin kesällä 2015 ykköskierroksella Jetsiin.

Connor, 18, täräytti melkoiset tehot Michiganin yliopistojoukkueessa viime kaudella NCAA-liigassa. 38 otteluun kun syntyivät peräti tehot 35+36=71. Connor oli myös ehdokas koko liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Näin Jetsillä saattaa olla edessä tilanne, jossa peräti kaksi kovan luokan lupausta aloittaa sen NHL-miehistössä syksyllä.

– Se on yksi tavoitteistani. Ottaa askel heti tänä vuonna. Sen jotain mistä ajatellen, että olen valmis siihen, Connor sanoi Global Newsin mukaan NHL:ään hyppäämisestä.

Connor jätti yliopistotason tänä kesänä ja se on myös yksi vahva viesti siitä, mitä tuleman pitää. Monesti useampi pelaaja jää hieman pidemmäksi toviksi suorittamaan yliopisto-opintoja, mutta jenkkilaiturilla katseet ovat jo taalajäillä.

Keväällä Connor oli USA:n mukana MM-kisoissa Venäjällä, missä jenkit joutuivat taipumaan pronssiottelussa kisojen isäntämaalle.