NHL:ssä Ottawa Senatorsin ja New York Rangersin välillä nähtiin varsin mielenkiintoinen treidi.

Senators lähetti nuoren ruotsalaishyökkääjän Mika Zibanejadin Rangersiin yhdessä toisen kierroksen varausoikeuden kanssa. Rangersista se nappasi puolestaan Derick Brassardin ja seitsemännen kierroksen varausoikeuden.

Treidin vaikutuksia ja sen voittajaa on kovasti pohdittu tämän jälkeen.

Senatorsin GM Pierre Dorion ei lähtenyt paljoa kiertelemään mielipiteissään kaupan jälkeen.

– Tunsimme sen, että Mikalla on paljon potentiaalia, mutta taas samalla tunsimme niin, että Derick tuo hieman enemmän kokemusta pöytää ja samalla sen, että hän on parempi pelaaja tällä hetkellä, Dorion sanoi suoraan paikallismedialle maanantaina.

– Meidän tavoitteenamme on päästä taas pudotuspeleihin ja tunsimme, että Derick tulee auttamaan siinä paljon.

Kahden viimeisimmän kauden aikana Senatorsissa Zibanejad iski yhteensä 97 tehopistettä. Brassardilla tahti oli aavistuksen verran kovempi Rangersissa, sillä kahteen viime kauteen hänelle merkattiin yhteensä 118 tehopistettä.

Ikäeroa kaksikon välillä on viisi vuotta, Zibanejadin ollessa 23-vuotias ja Brassardin 28-vuotias.

Zibanejad oli Senatorsin ykköskierroksen varaus (#6) kesältä 2011. Brassardin varasi puolestaan Columbus Blue Jackets ykköskierroksella (#6) kesällä 2006.