NHL-seura Philadelphia Flyersin hyökkääjä Sean Couturier on saanut hienon kunnianosoituksen.

Hänen kotikaupungissaan Bathurstissa, New Brunswickissa nimettiin katu hänen kunniaksi.

Kunnianosoitus suunnattiin kadulle, jonka varrella on kaukalo, missä Couturier aloitti aikanaan jääkiekkouransa.

Couturier on päätynyt sieltä lopulta NHL:ään, jossa hän teki Flyersin kanssa viime kesänä kuuden vuoden mittaisen sopimuksen, arvoltaan 26 miljoonaa dollaria.

– Tämä on jotain erityistä. Tämä on hieno kunnia. Tuo ei ole jotain sellaista, josta unelmoit, kun kasvat. Mutta se, että jos pystyt olemaan esimerkkinä nuoremmille kavereille siitä, että vaikka tuleekin pienemmästä kylästä kuin Bathurstista, kaikki on mahdollista. Kunhan vain tekee kaikkensa unelman eteen ja uskoo siihen, mitä tekee, Couturier kävi läpi CBC.ca:lle.

Couturier, 23, on kuulunut Flyersin avainpelaajiin jo useamman kauden ajan.

Tuoreimmalla, eli viime kaudella 63 ottelussa Couturier iski tehot 11+28=39.