Suomalaislupaus Patrik Laine on ollut läpi vuoden kovan seurannan kohteena ja tämä seuranta on vain kiihtynyt kiihtymistään, kun kesän varaustilaisuus lähestyy.

Lainetta ollaan kaavailtu jopa ykkösvaraukseksi ja vähintään kolmen parhaan joukossa varattavaksi.

Haastatteluissa sun muissa Tapparan superlupaus on ollut hyvin itsevarmana ja kovaa itseluottamusta uhkuvana.

Tästä kysyttiin häneltä NHL:n finaaleiden yhteydessä, joita Laine pääsee seuraamaan paikan päältä tulevana yönä San Josessa.

– Ihmiset voivat ajatella mitä he haluavat ajatella. Ei minua kiinnosta, Laine täräytti Yahoon mukaan.

Kovia sanoja nuorelta pojalta, mutta toisaalta varsin positiivista vaihtelua yleiseen vähättelyyn.

Laine itse uskoo vahvasti siihen, että hänet varataan ykkösenä kesän NHL-draftissa.

– Valehtelisin, jos sanoisin, etten voisi mennä ykkösenä. Se on ollut aina tavoitteenani. Ja tämän kauden jälkeen, uskon, että se on todellakin mahdollista.

Laine voitti tällä kaudella nuorten MM-kultaa, Tapparassa liigamestaruuden sekä oli ottamassa hopeaa kevään miesten MM-kisoissa.