Edmonton Oilers oli iloisesti yllättynyt, että se sai suomalaisen pakkijärkäleen Markus Niemeläisen numerolla 63.

Joissakin arvioissa lähes kaksimetrinen suomalaislupaus oli laitettu jopa potentiaaliseksi toisen tai jopa ensimmäisen kierroksen varaukseksi.

Oilersin pelaajapuolen pomo Bob Green kehuu Niemeläistä.

– Hän on iso, hän osaa luistella, hän osaa liikuttaa kiekkoa. Hän tykkää vähän hyökkäävämmästä pelitavasta, Green sanoo.

Niemeläinen pelasi viime kauden lainalla OHL:ssä ja merkkautti 65 pelissä tehopisteiksi 1+26 plusmiinustilaston ollessa pahasti (-23) pakkasella. Green uskoo, että Niemeläisessä on potentiaalia parempaan.

– En usko, että tämän vuoden tehotilastot ilmaisevat hänen lahjakkuuden tasoa.

Niemeläinen teki kolmen vuoden mittaisen sopimuksen HIFK:n kanssa viime kesänä. Sen jälkeen hän lähti virallisesti lainalle OHL:ään Saginaw Spiritin riveihin.

Nyt hän saattaa kuitenkin palata takaisin Suomeen, missä hän on aiemmin pelannut HPK:n juniorijoukkueissa.

Kuviota ei ole ainakaan vielä vahvistettu HIFK:n toimesta.