NHL-seuralla New York Islandersilla saattaa käydä aikamoinen kato kesän aikana.

Avainpelaajien Kyle Okposon ja Frans Nielsenin sopimukset ovat katkolla, samoin alempien ketjujen taklauskoneen Matt Martinin.

Eikä heidän kohdallaan tilanne ole kehittynyt mihinkään.

Tästä raportoi Newsdayn Arthur Staple.

Staplen mukaan neuvotteluissa ei ole tapahtunut ”mitään uutta”.

Yksi iso ongelma Islandersille on se, että muun muassa Okposo ja Nielsen hakevat kesällä isoja jatkosopimuksia. Okposo on operoinut 2,8 miljoonan palkkojen keskiarvolla, Nielsen taas 2,75 miljoonan.

Näihin lukemiin on tulossa iso korotus.

Okposo muun muassa iski viime kaudella 22 maalia ja merkkautti yhteensä 64 pistettä. Jenkkihyökkääjä on vielä iällisesti hyvässä tilanteessa, kun hän on 28-vuotias.

Nielsen, joka on hieman Okposoa vanhempi (32), iski puolestaan 20 maalia ja yhteensä 52 pistettä. Nielsen on ollut myös erittäin tärkeä kahden suunnan sentteri Islandersille.

Martin puolestaan on ollut omalla tavalla tärkeä kaveri Islandersille, sillä hän on muodostanut mainion nelosketjun Cal Clutterbuckin ja Casey Cizikasin kanssa.

Näistä Cizikas teki vasta ison jatkosopimuksen, kun hän allekirjoitti 5 vuoden ja 16,75 miljoonan dollarin arvoisen diilin Islandersin kanssa. Tätä kautta Martin, 27, pyytänee myös kovaa hintaa sopimuksensa osalta. Viime kaudella Martinille merkattiin tehot 10+9=19, joiden päälle tuli myös 119 jäähyminuuttia.