NHL:ssä keskiviikko oli lopulta megakauppojen värittämä päivä.

Osoitetta vaihtoivat muun muassa..

Taylor Hall

P.K. Subban ja Shea Weber.

Sekä jatkosopimuksen teki…

Steven Stamkos.

Isojen uutisten päivä juuri ennen vapaiden pelaajien markkinoiden alkua.

1.7. kun rajoittamattomiksi vapaiksi agenteiksi päätyvät pelaajat voivat alkaa julkistaa sopimuksia uusien seurojensa kanssa.

Näihin liittyviä hankintoja pyöritellään tällä hetkellä kovasti, mutta myös treidihuhut käyvät kuumina.

Vaikka useampi huhujen keskellä ollut supertähti joko teki ratkaisunsa tai liikkui keskiviikkona, on markkinoilla yhä useampi mielenkiintoinen pelaaja kauppojen osalta.

– St. Louis Bluesin puolustaja Kevin Shattenkirk on vaihtamassa isolla todennäköisyydellä osoitetta. Shattenkirk pelaa ensi kaudella viimeistä vuotta nykyisestä sopimuksestaan ja Blues tuskin pystyy tekemään jatkosopimusta hänen kanssaan. Näin Shattenkirkia on yhdistetty moniin eri seuroihin, muun muassa Boston Bruinsiin ja Detroit Red Wingsiin.

– Red Wings on kaavailemassa puolustajan hankintaa ja toinen kovasti huhuissa pyörinyt pelaaja on Anaheim Ducksin Cam Fowler. Hänen kohdallaan Ducks saattanee tehdä liikkeitä jo siksi, että sen puolustuksessa Sami Vatanen kuittasi ja ruotsalaispuolustaja Hampus Lindholm tulee kuittaamaan ison jatkosopimuksen. Fowleria on viety kovasti kohti Red Wingsiä, mutta ainakaan vielä kauppaa ei ole syntynyt.

– Winnipeg Jetsissä puolustaja Jacob Trouba ei ole tehnyt jatkosopimusta seuran kanssa ja hänestä tulee kuun vaihtuessa rajoitettu vapaa agentti, eli RFA. Trouban kohdalla saatetaan jopa nähdä offer sheet, eli rajoitetulle agentille tehtävä sopimustarjous, mitä muun muassa Bruinsin on huhuiltu tekevän.

– Hyökkääjien puolella isoimmat katseet kohdistuvat Milan Luciciin, Kyle Okposoon, Mikkel Bödkeriin, Loui Eriksoniin, Eric Staaliin, David Backesiin, Frans Nielseniin, Troy Brouweriin sekä vasta Minnesota Wildin ulosostamaan Thomas Vanekiin.

Vapaiden pelaajien markkinoilta uutisia alkaa tippua Suomen aikaan perjantaina iltapäivällä.