PIETARI. Kuten aiemmin päivällä tuli esille, Minnesota Wildista Leijonia vahvistamaan saapuneet Mikko Koivu ja Mikael Granlund saavat vierelleen ehkä hieman yllättävän nimen.

Koivun ja Granlundin ketjukaveriksi povattiin Teemu Pulkkista, mutta torstaina Pietarissa ketjun toisessa laidassa viiletti Sebastian Aho, joka pelaa tänä keväänä uransa ensimmäiset miesten MM-kisat.

Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen oli ehtinyt kehua paljon ketjua, jossa Ahon vierellä olivat Jarno Koskiranta ja Leo Komarov. Tämä ketju oli ollut Leijonien parhaimmistoa useammassa harjoituspelissä ennen kisojen alkua.

Jalonen perusteli tuorempia ketjuhahmotelmia muun muassa sillä, että nyt Koskirannan vierellä olevat Komarov ja Mika Pyörälä tulevat olemaan hyvä ketju peluutusta varten. Siinä he voivat olla pimentämässä vastustajan kärkiviisikkoa.

Toisena perusteluna ratkaisuissa oli se, että niitä oli tehty ylivoimia ajatellen. Sen takia Aho laitettiin Granlundin ja Koivun kanssa yhteen niin tasakentällisin kuin ylivoimalla.

Aho otti uudet ketjukaverit vastaan rauhallisin mielin.

– Otettiin ensin pikku palaveri ja sovittiin muutama asia ja puhuttiin vähän pelistä. Eipä siinä hirveästi mitään. Totta kai hienoa, että pääsee pelaamaan tuollaisten pelaajien kanssa, mutta toisaalta taas ei siinä pidä hirveästi miettiä sitä, että ketkä siinä ovat ketjukavereita. Totta kai sitä koittaa pelata mahdollisimman hyvin, Aho mietti SuomiKiekko-sivustolle.

Ketjun sentterinä toimivalle Koivulle tällä kaudella Kärpissä pelannut Aho ei ole aivan älyttömän tuttu.

Vielä.

– Jonkun verran tiesin. Tietysti en hirveästi, mutta nyt sitten on päässyt näkemään, Koivu sanoi.

Jos jollekin Aho on hyvin tuttu, niin Lasse Kukkoselle, joka nimettiin torstaina Leijonien kaptenistoon mukaan. Kukkonen on päässyt seuraamaan läheltä Ahon kehitystä Kärpistä.

Se, että Aho nimettiin Leijonien mukaan Venäjällä pelattaviin MM-kisoihin, ei ollut mikään hirveän iso yllätys Kukkoselle.

– On tuntunut jo pidemmän aikaa kuin vain tämän kauden, että hänellä olisi kykyä tälle tasolle. Todella fiksu pelaaja ja todella fiksu ihminen. Siinä on paljon hyviä palasia olemassa. Hän on vielä erittäin nälkäinen pelaajatyyppi. Haluaa kehittyä koko ajan ja haluaa parantaa koko ajan. Ja haluaa olla kantamassa vastuuta, Kukkonen ylistää.

Aho taas itse pääsee nyt läheltä näkemään sitä, millaisia pelaajia jo NHL:ssä pidempään vetäneet Koivu ja Granlund ovat.

Ensivaikutelmat ja kuvailut olivat jo valmiina.

– Mikko on tuollainen loistava kahden suunnan sentteri. Hän hoitaa tuon puolustussuunnan kyllä hyvin ja saa siellä hyökkäyksiä katki. Sitten riittää oveluutta ja maalintekotaitoa hyökkäyspäähän. ”Mikke” on taas tuollainen erittäin juonikas ja ovela hyökkäyspäähän. Osaa syöttää ja tehdä maaleja. Loistava pelaaja.

Eikä Aho ollut ainoa, jolta irtosi hehkutusta.

– Molemmat ovat nopeita ja järkeviä kiekon kanssa. Ja järkeviä kiekottomana myös. Tavallaan sellainen tilannenopeus… se on huippuluokkaa molemmilla. Se on hyvä asia ketjun kannalta myöskin, Koivu miettii.

Koivu on toiminut jo aiemmin Leijonien kapteenina useampaan kertaan. Arvostusta hän kerääkin monilta tahoilta, joihin kuuluu myös Aho.

– On se hieno asia itselle päästä hänen vierelle samaan ketjuun. Arvostan häntä pelaajana ja johtajana.

– Mutta ei tässä mitään paineita tai stressiä kannata ottaa siitä, että missä on. Nämä ovat hienoja mahdollisuuksia ja koittaa vain nauttia tästä. Kuitenkin on etuoikeutettu siitä, että saa pelata täällä ja saa edustaa Suomen maajoukkuetta arvokisoissa. Ei tässä auta muuta kuin nauttia, Aho jatkaa.

Mutta samalla Aho on Leijonien kärkiketjuissa ja ykkösylivoimassa. Se tietää tulosvastuuta.

– Kun sitä vastuuta annetaan, niin sitä pitää ottaa.

Leijonat aloittaa kisaurakkansa perjantaina, kun vastassa on Valko-Venäjä. Ottelu alkaa kello 20:15.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen