PIETARI. Keskiviikon Unkari-pelin yhteydessä Leijonat teki myös hieman muutoksia ketjukokoonpanoihinsa.

Toisen erän kohdalla Sebastian Aho ja Leo Komarov vaihtoivat keskenään tontteja ykkös- ja kakkosketjun välillä.

– Tein sen vaistolla. Joskus vain täytyy tehdä, kun tuntuu siltä. Monesti se on hyvä ratkaisu ja näin, että se auttoi joukkuetta, päävalmentaja Kari Jalonen taustoitti.

– Kyllähän ”Leksan” panos oli kaiken kaikkiaan hyvä. Jos pelaajien pitää tehdä vaistoilla ratkaisuja kentällä, niin kyllä pitää valmentajan myös penkin takana.

Muutoksen myötä Komarov nousi Mikko Koivun ja Mikael Granlundin vierelle. Aho taas otti paikkansa ketjusta, missä hän ehti pelata useamman harjoitusottelun, eli Mika Pyörälän ja Jarno Koskirannan viereltä.

Eivätkä kokeilut ja muutokset rajoittuneet pelkästään tasakentällisiin. Myös ylivoimalla jalkeilla oli jatkuvasti jos jonkinlaisia muuttuneita yhdistelmiä.

– Halusin nähdä (Anssi) Salmelan viivassa. Hän ei ole siellä ollut nyt näiden kisojen aikana. Ja sitten näiden meidän rightin kavereiden kanssa olen tehnyt vähän kokeiluja, että miten lähtee ja mitä sieltä tulee.

– Tavallaan tässä oli paikka taas katsoa vähän noita, Jalonen sanoi.

Se, että tekeekö Leijonat nyt pidemmän aikaisia ketjumuutoksia ja hiomisia ketjuihinsa, oli Jalosen mukaan vielä auki.

– Täytyy miettiä, että miten jatketaan.

Kokoonpanoon tapahtui myös muitakin muutoksia, kun ennen peliä joukkueen kapteenistoon kuuluva puolustaja Lasse Kukkonen oli jäänyt sivuun.

– Siellä oli pieni merkki nivusessa aamutreeneissä. Ei lähdetty sitten ottamaan mitään riskiä, kun saatiin vielä tuo (Tommi) Kivistö tuohon mukaan.

– Hän (Kukkonen) olisi pystynyt pelaamaan, mutta otettiin nyt hänelle tuohon kolmen päivän huili. Fysioterapeutit saavat tehdä nyt sitten töitään, Jalonen taustoitti Kukkosen tilannetta.

Pelitapahtumien osalta Leijonat palaavat kehiin lauantaina. Silloin ohjelmassa on kello 12:15 alkava ottelu Ranskaa vastaan.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen