PIETARI. Leijonat ovat edenneet Pietarissa voitosta voittoon kevään MM-kisojen aikana ja se saa pelata myös puolivälieräottelun kyseisessä kaupungissa.

Jo ennen turnausta useamman kovan NHL-vahvistuksen myötä Leijonien joukkuetta pidettiin yhtenä suosikkina tulevaa turnausta ajatellen.

Siltä kannalta mitään suuria yllätyksiä ei ole tapahtunut, mutta joka tapauksessa seitsemän peliä ja seitsemän voittoa alkulohkosta on varsin kova saavutus.

– Ollaan mun mielestä tehty hyvin töitä ja pidetty paketti kasassa, niin jäällä kuin jään ulkopuolella. Sinänsä se on helpottanut mun töitä kuin kaikkien muidenkin, Leijonien kapteeni Mikko Koivu miettii.

Omalta osaltaan Leijonien jalkeilla oleva joukkue on rakenteeltaan mielenkiintoinen. On jo pidemmän ajan NHL:ssä tahkonneita konkareita ja on valoisaa tulevaisuutta vaikka kuinka paljon.

– Totta kai tuossa on paljon nuorta ja sitten on keski-ikäistä kaveria välistä. Sitten on vähän kokeneempaa kaartia. Mutta mun mielestä ollaan pystytty kääntämään se vahvuudeksi. Sitä ei ikinä tiedän ennen turnausta, että miten se joukkue lähtee sitoutumaan ja miten se tulee yhteen. Kaikki ovat pystyneet olemaan omia itseään. Se on tärkeää. Silloin kun pystyy olemaan juuri niin kuin on ollut ja on tottunut olemaan, niin silloin se tulos tulee sieltä sitten parhaan mukaan esille, Koivu miettii.

Kokeneempien kavereiden ei ole Koivun mukaan tarvinnut kuitenkaan mitenkään liikaa lähteä opettamaan nuorempaa kaartia.

Aikanaan Koivu itse liittyi Leijonien mukaan nuorempana, lupaavana kaverina. Nyt asetelma on toisinpäin.

Koivu edustaa kokenutta osastoa, Patrik Laine, Mikko Rantanen, Sebastian Aho, Juuse Saros, Ville Pokka ja Esa Lindell nuorempaa polvea.

– Näin lyhyessä turnauksessa ei siinä hirveästi mitään opettamista ole. Kyllä se on enemmänkin siitä yksilöstä kiinni mun mielestä. Miten se pitää aistit auki? Ainakin itse silloin pyrki keskittymään ja valmistautumaan omalla tavalla ja omalla tekemisellään. Ainakin itsellä oli aistit auki kun pääsi seuraamaan vanhempaa ja kokeneempaa kaartia. Kyllä se on enemmänkin sitä.

– Tietenkin se on niiden kokeneempia pelaajien vastuu, että se esimerkki on kohdillaan ja sitten nuoremman pelaajan vastuulla, että ottaa oppia siitä.

Nyt Leijonat kääntää katseensa kohti puolivälieriä, missä vastaan asettuu Tanska. Koivun mukaan hänen ei tarvitse tehdä mitään sen kummallisempaa, kun puhutaan kapteenin roolista.

– Ei ihmeellisempää kuin tähäänkään asti. Ei tässä mitään ihmeellisyyksiä aleta tekemään. Jos sille tielle lähtee, niin se on yleensä lyhyt. Valmistaudutaan niin kuin ollaan tähänkin asti tehty. Ei tarvitse lähteä mitään muuttamaan. Alkusarja on hyvä siitä, että tavallaan opitaan ne joukkueet rutiniit. Kaikki tottuvat siihen. Sen takia tehdään töitä, että ollaan valmiina tähän ensimmäiseen pudotuspelikamppailuun. Se on enemmänkin sitä rutiinia niin joukkueena kuin yksilöinä. Ollaan valmistauduttu koko ajan sitä varten.

Koivu ja Leijonien pelaajat eivät ymmärrettävästi ole pystyneet seuraamaan niin hirveästi toisen lohkon tapahtumia, kun keskittyminen on ollut omissa peleissä.

Silti Koivulla on hyvää käsitystä siitä, mitä torstaina on vastaan tulossa.

– Tunnen sieltä muutaman pelaajan ja sitten on aikaisemmista turnauksista kokemuksia. Varmasti on samaa tyyliä, miten ovat pelanneet aiemmin. Ja varmasti se heidän runkonsa pysyy samana, koska samoja pelaajia tulee Euroopasta. He pystyvät kehittämään sitä joukkueena pelaamista ja mun mielestä se on paistanut läpi tässä turnauksessa.

– Lukuunottamatta sitä Venäjä-matsia (1-10) he ovat pystyneet kyllä haastamaan kaikki maat ja pelaamaan ehjää jääkiekkoa. Erikoistilanteet kielivät siitä taidosta ja kiekollisesta taidosta mitä siellä on. Kyllä sieltä tulee ehjä ja hyvä paketti vastaan, Koivu uskoo.

Leijonien ja Tanskan välinen ottelu alkaa torstaina kello 16.15.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen

Kertoimet (Expekt)
Suomi – Tanska, torstai 19.5. klo 16.15
1,17 – 8,25 – 10,50