PIETARI. Tasan viisi vuotta sitten Bratislavassa Slovakiassa nähtiin tänäkin vuonna Leijonien mukana viilettävältä Mikael Granlundilta melkoinen tempaus.

Maalin, jonka melkoisen iso osa suomalaisista muistaa.

Ilmaveivi.

Se olikin kovasti aiheena ”merkkipäivänä” Pietarissa.

– En tiedä tuleeko se maali henkilökohtaisesti oikein mitenkään mieleen. Olen aina sanonut, että siellä turnauksessa tapahtui jotain paljon hienompaa, kun voitettiin maailmanmestaruus. Se on se, mikä on päällimmäisenä mielessä ja sieltä muistot ovat hienot. Toivottavasti voi vielä kokea sen fiiliksen, Granlund mietti perjantaina.

Mutta onko mukavampaa olla nyt tässä kuin siinä pyörityksessä, mikä siitä seurasi?

– Noo en mä tiedä. Ehkä ei ole niin paljoa hälinää ympärillä, mutta toisaalta ei se ole mua häirinnyt ikinä. Tai haitannut tai vaikuttanut mun tekemisiin.

Granlund oli ilmaveivin ja maailmanmestaruuden jälkeen tosissaan melkoisessa pyörityksessä. Toki, aiheesta.

Torstaina hän ei ollut pyörityksessä Pietarissa, ainakaan ulkopuolisten tahojen osalta. Leijonilla oli ohjelmassa vapaapäivä, milloin joukkue ei käynyt ollenkaan jäällä.

– Pääsi vähän pois tästä jäähallin huminasta. Tekee monesti hyvää pääkopalle varsinkin kun mennään turnausta eteenpäin. Ei tarvitse olla ihan joka päivä ajatukset täysin jääkiekossa. Ja teki varmasti ihan hyvää koko joukkueelle, Granlund uskoo.

Oli ihan kiva nähdä parempaa tai kauniimpaa puoliskoa? Miten sen nyt haluaakaan ilmaista.

– No joo, mutta ei siinä mitään ihmeellistä. Onhan se aina kivempaa, kun ei tarvitse yksin hotellihuoneessa makoilla, Granlund virnuili.

– Ja pysty vähän kattelemaan kaupunkia.

Miltä on näyttänyt?

– Ihan kivalta. Säät ovat olleet hyvät, joki on kauniina tuossa, ei ole mitään, mistä voisi valittaa.

Pelien pariin Granlund ja Leijonat palaavat lauantaina, hyvin ajoissa. Ranska-peli nimittäin alkaa jo 12.15.

– Kyllähän se tulee aika nopeasti vastaan, mutta niin se on molemmille joukkueille. Se voi tuntua alkuun vähän oudolta, mutta sitten kun pääsee siihen pelijuttuun kiinni, niin ei sillä sitten ole väliä, että mikä se kellonaika on.

Joukkueen suunnasta Granlund on hyvin luottavaisena.

– Nyt päästään tähän viimeiseen puristukseen. Muutama peli alla ja nyt on se, että pystyttäisiin edelleen sitä peliä parantamaan ja että ne meidän arvot olisivat siellä mukana.

– Ollaan tämän tarinan keskivaiheilla. Aika näyttää, että mihin tämä matka vie. Nyt tulevat isommat pelit vastaan ja kaikki riippuu siitä, että miten me pystytään olemaan niissä valmiina, Granlund miettii tulevasta.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen