Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen ehti mennä lupaamaan 19.4. jo varman kisapaikan Markus Granlundille.

Mentiin toukokuun alkuun ja Granlundin nimeä ei näkynyt Leijonien MM-kisajoukkueen nimilistassa.

Välissä Granlund oli ehtinyt pelata jo useamman harjoituspelin Leijonien mukana ja päässyt myös varsin kohtuullisesti tehoille niissä. Silti, kohtalona oli pudotus.

Tämä nostatti samantien suurta ihmetystä muun muassa sosiaalisen median puolella ja tarkemmin vielä Twitterissä.

Leijonien MM-kisajoukkue harjoittelee maanantaina Helsingissä ja pelaa harjoituspelin tiistaina USA:ta vastaan. Tuoreeltaan mukaan tullut Esa Lindell ei vielä tässä vaiheessa ole mukana, vaan liittyy Pietarissa Leijonien vahvuuteen.

Suomen osalta ensimmäinen ottelu tämän kevään MM-kisoissa on perjantaina Valko-Venäjää vastaan.