PIETARI. Leijonien osalta lauantaina oli taputeltu melko nopeasti, sillä ohjelmassa joukkueella oli jo kello 12.15 alkanut peli.

Siitä mukaan tarttui 3-1-voitto Ranskasta.

Suorituksessa kaksi erää olivat päävalmentaja Kari Jalosen mukaan varsin vahvoja.

– Pelattiin kyllä tylyä kiekkoa. Tylsytettiin heidän hyökkäyspelaaminen vähän sitäkin kautta, että tiedettiin heidän pelaavan viidellä pakilla, missä ne pakit eivät lähde hirveästi tukemaan hyökkäyksiä. Sieltä tuli alivoimaisia hyökkäyksiä, missä meillä ei ollut mitään hätää. Vastaavasti taas itse pystyttiin hyökkäämään vahvasti, varsinkin toisessa erässä, Jalonen aloitti.

– Hyvä esitys kyllä kaiken kaikkiaan. Kolmannessa erässä vähän löysättiin, mistä jäähyt tulivat sitten. Mutta meidän alivoimamiehet hoitivat homman kyllä ihan loistavasti. Kokonaisuus oli kyllä hyvä, Jalonen näki.

Pieniä takapakkeja tuli myös, sillä puolustuksesta Anssi Salmela jäi kesken pelin sivuun.

– Siellä on joku kramppi. Joutui jättämään toisen erän puolessa välissä pelin kesken.

– Se on selvää, että Salmela on poissa. Ei pelaa huomenna, kun ei ehdi varmaankaan siihen Slovakia-peliin tuon kannalta mukaan. (Tommi) Kivistö tulee sitten mukaan.

Muutoksia Leijonat oli tehnyt muutenkin, muun muassa sen toiseen ylivoimakentälliseen. Nyt Teemu Pulkkinen oli jäänyt sivuun ja tilalle pomppasi Jarno Koskiranta.

– Tehtiin pieniä muutoksia siihen Koivun ylivoimaan ja saatiin hyvä tulos.

– Pienellä muutosliikkeellä siitä jäi kyllä hyvä kuva. Kuvio on kuitenkin se, ettei täällä hirveästi sitä harjoitella. Pitää tehdä päätöksiä ja luottaa niihin, Jalonen sanoi ylivoimasta.

Se, että jatketaan samaisella viisikolla myös esimerkiksi sunnuntaina, jäi vielä auki.

– Nyt analysoidaan tuo Koivun ylivoima, jutellaan poikien kanssa ja katsotaan sitä sitten.

Ylipäätänsä Pulkkinen, joka oli ollut kyseisessä ylivoimakentällisessä mukana, tippui pelin edetessä myös viltin puolelle, kun pelin 13. hyökkääjänä aloittanut Tomi Sallinen nousi hänen tilalleen.

– Me haluttiin nähdä Sallinen laiturina. Se oli enemmänkin siinä taustalla, että haluttiin hänet nähdä laiturina. Tietenkin se meni nyt vähän hukkaan, kun ei tullut montaa vaihtoa. Ajatus oli se, että oltaisiin nähty Sallinen, Jani Lajunen ja Antti Pihlström yhdessä.

Muutokset olivat hieman outoja siihen nähden, että keskiviikon Unkari-pelin jälkeen Jalonen oli vannonut Pulkkisen tekevän vielä isoja maaleja tässä turnauksessa. Nyt Pulkkinen tippui ylivoimasta pois ja tasakentällisin rooli jäi vähäiseksi.

– Kyllä mä uskon siihen, Jalonen sanoi edelleen Pulkkisesta ja isoista maaleista.

Leijonien urakka MM-kisoissa jatkuu sunnuntaina ottelulla Slovakiaa vastaan. Kamppailu alkaa kello 20.15.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen