PIETARI. Leijonat pääsi ensimmäistä kertaa jäälle torstaina Pietarissa koko joukkueen voimin.

Keskiviikkona varsinkin osalla joukkueesta olisi ollut haluja mennä jäälle, mutta eteen tuli ongelmia.

– Eilinen ei mennyt ihan varusteongelmien takiakaan ihan nappiin. Meidän varusteet olivat jossain ”Pietarin tullissa”, Jalonen sanoi naurahtaen.

– Ne olivat siellä aika pitkään. Kävimme hallilla ja pojat lähtivät pois, kun niitä ei näkynyt. Siksi me luisteltiin tänään suhteellisen paljon, että saatiin kroppaa hereille ja ennen kaikkea valmiiksi huomista ajatellen.

Keskiviikkona Leijonilla oli haasteita myös muutamien pelaajien viisumien kanssa ja esimerkiksi Jussi Jokinen ja Juuse Saros myöhästyivät yhteisestä junasta.

Torstaina jääharjoituksissa esille tulivat kuitenkin ketjut, joilla Leijonat on lähdössä turnaukseen. Hieman yllättäen Mikael Granlundin ja Mikko Koivun rinnalle oli laitettu Sebastian Aho, eikä paljon kaavailtu Teemu Pulkkinen.

– Kyllä me kokonaisuutta mietimme. Saadaan nyt (Jarno) Koskirannan, (Mika) Pyörälän ja (Leo) Komarovin ketjusta sellainen meidän ykkösketju, jota voidaan peluttaa kaverin ykkösviisikkoa vastaan. Ja kyllä tuossa pelaavuutta haettiin ja nyt sitä on varmasti tarpeeksi, Jalonen sanoi ketjumuutoksista.

– Kyllä me itsekin olimme suunnitelleet vähän, mutta olen halunnut keskustella ja tuoda heitä osallistumaan näihin valintoihin. Mutta siinä samalla oli myös se, että mietimme ylivoimaa. Nyt meillä on ”Sashan” (Aleksander Barkovin) ja Mikon ympärillä ylivoimaketjut, joihin tuodaan sitten ”Leksa” (Komarov) ja toiseen ”Pulu” (Pulkkinen). Kaikki vaikutti kaikkeen, Jalonen jatkoi.

Ensimmäisessä ylivoimaketjussa yhdessä olivat Koivu, Granlund, Aho, Pulkkinen ja Esa Lindell.

Toisessa ylivoimassa taas mukana olivat Komarov, Jokinen, Barkov, Patrik Laine ja Juuso Hietanen.

Leijonien kisaurakka alkaa perjantaina illalla kello 20:15. Silloin vastassa on Valko-Venäjä.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen