PIETARI. Leijonien osalta siirtyminen Helsingistä Pietariin ei mennyt aivan kaikkien osalta mutkitta.

Aamupäivällä kaikki pelaajat eivät nimittäin päässeet samaan junaan, kun Jussi Jokisen ja Juuse Saroksen viisumit olivat myöhässä.

– Noin 30-40 minuuttia myöhemmin ne (viisumit) sitten tulivat, Jokinen kertoi Pietariin saapumisen yhteydessä SuomiKiekko-sivustolle.

– Siinä kerkesi sitten vähän lepäillä vielä hotelilla, käydä syömässä ja nähdä paria tuttua, Jokinen viivästyksen hyötykäytöstä.

Lopulta Jokisen ja Saroksen mukaan pääsi myös tuorein Pohjois-Amerikan tulija Esa Lindell, joka sai omat viisumiasiat hoidettua niin, että hän hyppäsi myös neljältä iltapäivällä lähteneeseen Allegroon.

Kolmikko kömpikin junasta heti rautakansleri Kalervo Kummolan jälkeen.

Vielä keskiviikkona Leijonat eivät menneet jäälle Pietarissa. Torstaina puolestaan se harjoittelee ensimmäistä kertaa koko kisaryhmän kanssa.

Perjantaina puolestaan Leijonilla edessä on turnauksen avausottelu Valko-Venäjää vastaan.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen