HELSINKI. Tänä vuonna Leijonilla MM-kisajoukkue on rakentunut huomattavasti toisella tavalla kuin esimerkiksi viime vuonna.

– Viime vuonna meillä oli lähtötilanteesta 16 pelaajaa, jotka menivät heti ensimmäisestä leiriviikosta kisoihin. Nythän se menee ihan toisinpäin. Siellä ei montaa ole, onko siellä kolme vai neljä, jotka ovat menneet ensimmäiseltä viikolta kisoihin, päävalmentaja Kari Jalonen mietiskelee.

Erilaisuuden taustalla oli varsinkin se, että Leijonat sai jopa odotettua enemmän NHL-vahvistuksia mukaansa. Syksyllä pelattavan World Cupin kun odotettiin tuovan välikisojen leimaa Venäjällä järjestettävään turnaukseen.

Noh, ei ainakaan Leijonilla tuonut.

Tuli Mikko Koivua, Aleksander Barkovia, Jussi Jokista, Leo Komarovia, Mikael Granlundia ja niin edelleen.

Näistä tiistaina viimeisessä harjoitusottelussa ennen MM-kisojen alkua mukana oli muun muassa Jokinen, joka piti kyseistä peliä hyvin tärkeänä, ainakin henkilökohtaisesti.

– Itselle se oli kyllä tärkeä. Ja tuntui ainakin paremmalta kuin vuosi sitten. Silloin tuntui, että oli paljon enemmän hapoilla ja nyt taas kroppa oli paljon parempi. Mutta tuossa toki tuli nukuttua vain 4 tuntia alle, niin pitää tästä saada unta ja aikaeroa vähän hoidettua. Sitten torstaina on treenit ja perjantaina aamujää, niin uskon, että mää ja ”Sasha” (Barkov) pystytään paljon parantamaan meidän liikettä ja luistelua tuosta vielä, Jokinen mietti tiistaina USA-pelin jälkeen.

Ylipäätänsä Leijonien valmennusjohdon on pitänyt katsella tarkkaan sitä, miten NHL-vahvistukset, joista moni saapui vasta alkuviikosta Suomeen, liittyvät palettiin mukaan.

– Meillä on sapluuna siihen, että miten heidät ajetaan sisään. Samalla meillä on tässä teema se, että joka päivä pystytään tekemään asioita vähän paremmin. Sitä me tarvitaan ja sitä kautta me ollaan parhaimmillaan sitten kisojen lopussa, Jalonen sanoi viitaten isoon kuvaan.

Mutta myös Jalosen mielestä tiistain pelillä oli iso tärkeysarvo.

– Viime keväänä kun kuultiin, että tähän tulee yksi extrapeli, niin ajateltiin Jere (Lehtisen) kanssa vähän, että ohhoh, tulee vähän huonoon paikkaan meille. Että ensin pelataan kahdeksan peliä ja sitten tulee yksi vielä kisaviikolle. Mutta nyt on sellainen tunne, että me tarvittiin tämä ja tämä tuli tarpeeseen.

– Ja hyvä päätös tälle valmistavalle jaksolle, että voitettiin jatkoajalla. Siitähän jää hyvä maku kaikille. Saadaan positiivista energiaa varmasti myös sinne perjantain peliin, Jalonen sanoi tiistain USA-kamppailusta, joka päättyi Leijonille lukemin 3-2.

Jokinen sai nopeasti myös näkemystä siihen, onko Leijonien pelissä tapahtunut muutoksia viime vuoteen verrattuna, jolloin hän oli avainpelaajia Tshekin kisoissa Suomen paidassa.

– Ehkä isoin juttu on se, että pikkuisen nopeammin yritetään pelata. Silloin kun on paikka, niin silloin yritetään lähteä vähän nopeammin. Ehkä viime vuonna pelattiin vähän hitaammin ja lähdettiin kontrollilähdöillä pikkuisen enemmän. Nyt kun on paikka, niin yritetään lähteä vähän nopeammin. Ehkä siinä on yksi ero, Jokinen pohtii.

Nopeampaa pelaamista Leijonat hakee alkulohkon pelien osalta Pietarissa, joka on jo etukäteen tuttu kaupunki Jokiselle.

– Kärppien kanssa käytiin kerran ja sitten Carolina Hurricanesin kanssa taidettiin.. olisko vuonna 2010.. käydä pelaamassa Pietarissa yksi harjoituspeli, minkä kautta tultiin sitten Suomeen. Ihan kiva kaupunki se mun mielestä on. Olosuhteiden pitäisi olla kunnossa.

Sinne Leijonat siirtyy päävalmentaja Jalosen mukaan varsin rauhallisesti, ilman turhia hötkyilyjä.

– Alustavasti ollaan pelaajien kanssa keskusteltu siitä, että keskiviikko on matkustuspäivä ja sopeudutaan rauhassa sinne. Saadaan yksi sellainen välipäivä tai vapaapäivä siihen. Sitten torstaina treenataan ja perjantaina pelataan. Varmaan osa pelaajista, Mikko ja ”Mikke” (Granlund) käyvät jäällä. Siksi sinne on jäätä varattu, mutta en usko, että koko joukkue menee jäälle.

Perjantaina Leijonat kohtaa sen kisojen avausottelussa Valko-Venäjän.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen

Kertoimet (Expekt)

Suomi – Valko-Venäjä, perjantaina 6.5. klo 20.15
1,33 – 5,75 – 7,00