PIETARI. Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen antoi kovia ylistyssanoja Unkarin maalivahdille Adam Vaylle keskiviikon pelin jälkeen, mutta myös pientä ärähtelyä lähti ilmoille.

Jaloselta kysyttiin kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa jälleen kerran Patrik Laineesta ja siitä, miten hän näkee tilanteen, jossa Laine ja USA:n Auston Matthews käyvät kisaa ensi kesän NHL-draftia ajatellen.

– En oikein halua enää puhua tästä aiheesta. Vastailen näihin joka ilta ja tässä pitää kuitenkin pitää keskittyminen tässä meidän omassa tekemisessä. Se varaustilaisuus tulee sitten kesällä vastaan, Jalonen sanoi englanninkielisen osuuden puolella.

Suomalaismedian kanssa tätä ongelmaa ei ole.

– Tietenkin ymmärrän, että kansainvälistä mediaa kiinnostaa se aihe. Mutta eihän me keskustella meidän oman median kanssa siitä, vaan me keskustellaan Leijonista ja Leijonien tekemisistä. Näyttää että jokaisessa lehdistötilaisuudessa on joku, joka ei ole siitä kysellyt. Noh, tietenkin he haluavat siitä tietää.

– Täytyy olla kärsivällinen ja vastata fiksusti, Jalonen hymähti.

Itse keskiviikon ottelussa Leijonat onnistui ottamaan voiton, vaikka se olikin melkoisten haasteiden keskellä. Unkarin maalivahti Vay piti maalinsa puhtaana 36 minuutin ajan ja venyi kiekon eteen yhteensä melkeinpä 50 kertaa.

– Lähtö oli vähän hidas meiltä. Reagoitiin hyökkäyspelissä vähän huonosti ja kamppailtiin vähän huonosti. Joukkue kokosi kuitenkin itsensä kopissa ja sieltä löytyi sitten se peli. Käytännössä se oli sitten maalivahti meitä vastaan. Semmoiseksi se joskus menee.

– Kyllä mä tyytyväinen olen siihen, että miten me nuo kaksi erää pelattiin. Sitten meillä oli vahvaa hyökkäyspeliä neljällä ketjulla ja puolustuspeli oli kunnossa koko ajan, Jalonen sanoi 3-0-voittoon päättyneen kamppailun jälkeen.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen