HELSINKI. Perjantaina Liigan välierissä Helsingissä HIFK ratkaisi käytännössä jo heti avauserässä pelin JYPiä vastaan, kun se siirtyi 3-0-johtoon.

Jo tämän taustalle JYP-luotsi Marko Virtanen osaltaan käänsi puhetta tuomareiden toiminnasta.

– Kyllä tuomaritkin tekivät siinä virheen, kun olimme alivoimalla. Siinä lyötiin (Miika) Lahdelta maila pois, minkä jälkeen sitten tuli kuti viivasta ja maali, Virtanen harmitteli.

Tällä Virtanen viittasi Tomas Zaborskyn tekemään 3-0-maaliin.

– Ja viimeinen maali myös. Katsoin sen videolta ja se oli maalivahdin estäminen. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta täällä. Tuomarit ovat vetäneet koko ajan vihkoon, kun olemme olleet täällä. Tuomarit olivat loistavia Jyväskylässä, mutta en tiedä, mikä ihmeen paine täällä sitten tulee, Virtanen kävi läpi ääntä korottaen.

– Aina kun lähdetään täältä pois, niin ilmoitetaan, että meni vihkoon tuomareilta ja taas ne vaihtuvat.

HIFK:n puolelta Virtasen kollega Antti Törmänen ei aluksi ollut kovin halukas kommentoimaan tuomareita, mutta lopulta kommentteja irtosi.

– Tuossa juteltiin tarkkaiilijan kanssa ja noh.. jätetään nyt suoraan sanomatta.

– Mutta olisihan siellä pitänyt viheltää monta pois. Siellä oli ihan tahallisia tilanteita, että mennään maalille kolmantena jätkänä ja saa huitoa miten huvittaa. Ja sitten vaikka meidän (Micke-Max) Åsten, niin se on sitten aina penkillä, Törmänen kävi läpi.

Törmästä harmittivat myös sarjassa jatkuvasti toistuneet säätämiset pitkien kiekkojen kanssa. Samoin myös puheissa esille nousivat JYPin tempauksen näiden kohdalla.

– He tekevät sitä jatkuvasti, että koittavat luikkia vaihtoaition puolelle, minkä jälkeen seuraa sitten arpomista.

– Heikko esitys, erittäin heikko esitys, Törmänen summasi tuomariaiheen.

Virheitä, menetyksiä ja heikko jää

Positiivista antia HIFK:lle oli varsinkin alku, mikä oli huomattavasti parempi mitä viimeksi Jyväskylässä. Siellä kun peli sai ratkaisua sen myötä, että JYP oli kolmessa minuutissa kolmen maalin karkumatkalla.

– Eka erähän oli ihan loistava. Kauhea meininki ja hyrrä isosti päällä. Ja tulos vielä siinä oli tosi hyvä. Sitten oli aika tasaista peliä puolin ja toisin ja kolmas erä meni sitten vähän puolustustaisteluksi. Ja sitten oli myös jää aika heikko, niin se teki pelaamisen hankalaksi puolin ja toisin, Törmänen mietti HIFK:lle 5-3 päättyneen ottelun jälkeen jatkaen.

– Niin paljon yleisöä on, mikä tietenkin on positiivista, mutta se (jää) oli aika nopeasti sohjona. Sama se toki on molemmille joukkueille, mutta sen takia se kiekko pomppi siellä sun muuta. Ne ovat sitten vaarallisia tilanteita, kun heittää kiekkoa maalille ja pomppii aivan sinne tänne.

JYP oli ollut varsinkin kiekollisessa pelissä jo pitkän ajan sarjassa jäljessä. Nousiko HIFK:lla hieman jalka kaasulta vai mikä, mutta JYP sai hieman otetta pelin edetessä ja otti hallitsijan roolia haltuunsa.

JYP-luotsi Virtanen kuitenkin otti virheet esille jatkosta puhuttaessa.

– Meillä tulee virheitä ihan ryöpsyissä. Se on sitten kova paikka ja se lähtee kääntämään peliä. Tulee sellainen hetkellinen lamaantuminen siinä. Ne meidän pitää saada pois. Jos tulee virhe, niin se pitää nopeasti pystyä kuittamaan ja jatkamaan peliä, eikä tehdä sillä tavalla, että se ajatus lähtee sitten katoamaan ja jäädään miettimään sitä. Näinhän meille on nyt käynyt.

JYP koki myös ottelun aikana tuntuvan menetyksen, kun kärkiketjujen sentteri Anssi Löfman tippui pois pelaavasta kokoonpanosta. Jo ennen ottelua puolestaan takalinjoilta Ryan Glenn oli jäänyt sivuun.

Heidän kohdallaan Virtanen ei suuremmin tilannetta lähtenyt avaamaan.

– En tiedä, katsotaan nyt (Löfmanin kanssa). Aika näyttää. Sama homma Glennillä.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen