Porin Ässissä mutkan käynyt ja silloin pahan loukkaantumisen kokenut Garrett Stafford käy tällä hetkellä taistelua vakuutusyhtiö If:ä vastaan, kertoo Satakunnan Kansa.

Suomessa tehdyssä magneettikuvauksessa yhdysvaltalaisella Staffordilla todettiin keskivaikea aivovamma ja niskan retkahdusvamma. Viimeiseksi peliksi Staffordilla jäi 17. helmikuuta 2015 pelattu ottelu Lukkoa vastaan.

Stafford haki liigapelaajat vakuuttavalta Ifiltä tapaturmaeläkettä uuteen ammattiin kouluttautumista varten. Sitä miehelle ei kuitenkaan myönnetty, koska Ifin asiantuntijalausunnon mukaan voi olla mahdollista, että kyse on jonkun varhemmin sattuneen vamman jälkitilasta.

Nyt Stafford on valittanut kielteisestä päätöksestä tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalle Satakunnan Kansan mukaan.

36-vuotias Stafford on pysyvästi työkyvytön jääkiekkoon, eikä hän ole pelannut Suomessa tulleiden tärskyjen jälkeen peliäkään.

Satakunnan Kansan alkuperäinen juttu löytyy täältä.