OULU. Kaksi maalia Kärpille tiistaina iskenyt Julius Junttila puhui asiaa kolmannen välieräottelun jälkeen.

Rehellisesti ja suoraan.

Kärpät onnistui tiistaina tekemään selkeän ryhtiliikkeen kahden heikomman pelin jälkeen.

– Nyt oli vähän sellaista munaa jo siinä hommassa ja äijämäisyyttä, eikä ollut niin virkamiestouhua, mitä nuo pari ensimmäistä peliä olivat olleet. Niihin ei oltu missään nimessä tyytyväisiä ja kaikki sen näkivät, että ne eivät olleet meiltä hyviä pelejä. Ehdottomasti otettiin askel parempaan suuntaan, Junttila mietti SuomiKiekko-sivustolle.

Kärpät korjasi selvästi asennettaan ja tuli aidosti paikalle tiistaina Raksilassa. Se oli kaukalossa parempi joukkue jokaisella sektorilla ja ennen kaikkea se ilmoittautui kamppailemaan.

– Puhuttiin siitä, että lähdetään voittamaan ihan tämmöiset perusasiat eli kaksinkamppailut. Lätkä on kuitenkin suurimmalta osin yhdellä yhtä vastaan peliä eri puolella kenttää. Jos niitä hävitään koko ajan, niin silloin kaveri on todennäköisesti edellä. Niistä puhuttiin, että niitä lähdetään kamppailemaan itselle ja sitä kautta myös se peli varmasti kääntyy meille, Junttila kertasi.

Ja niin homma kääntyikin. Toki Kärpät sai omalta osaltaan apuja siitä, että Tappara otti useamman typerän jäähyn, mutta näistä moni oli täysin johdannaisia siitä, että kirvesrinnat jäivät mustapaidoista jälkeen.

Lauantain tappion jälkeen, minkä myötä Tappara oli sarjassa 2-0-johdossa, Kärppien leirissä oli käyty kovaäänisiä keskusteluja siitä, missä joukkue tällä hetkellä menee.

– Ensin otettiin ihan pelaajien kesken ja seuraavana päivänä oli ihan koutsitkin mukana. Kaikki olivat samaa mieltä. Ei tuommoinen riitä missään nimessä, miten ollaan pelattu. Pitää kuitenkin miettiä niin, että mennään välieriä. Täytyy pystyä nauttimaan ja kuitenkin kamppailemaan. Ei riitä tuommoinen runkosarjahöntsäily noin hyvää vastustajaa vastaan, Junttila myönsi suoraan.

Paljon katseet kääntyivät myös yksilöihin, missä ilmoilla oli monen osalta suoranaista alisuorittamista. Junttila vaati myös itseltään enemmän.

– Ehdottomasti. En ollut omaan peliin missään nimessä tyytyväinen noissa parissa Tappara-pelissä. Käytiin läpi sitä, että ne jotka ovat kärkiäijiä, niin niiden pitää olla kärkiäijiä ja pitää voittaa ne vastustajan kärkiäijät. Siellä oli heidän ykköskenttä päässyt tekemään ties kuinka monta maalia noissa kahdessa ensimmäisessä pelissä. Puhuttiin, että lähdetään heidät haastamaan ja siinä onnistuttiin.

Yksi olennainen osa Kärppien 4-1-voitossa olivat aloitukset, missä Kärpät oli ottanut rumasti pataan kahdessa ensimmäisessä pelissä.

Nyt:

Kärpille 42-22.

– Uskon, että se on kuitenkin siitä asenteesta kiinni. Siitä ne on paljon kiinni kuitenkin. Kumpi sen aloituksen haluaa enemmän voittaa, niin se usein myös voittaa sen. En tiedä paraniko meidän sentterillä aloitustaito, mutta halu tuli ainakin kovemmaksi, Junttila näki.

No miten sitten torstaina? Hakametsä, neljäs kohtaaminen, mikä resepti siellä?

– Vähän pienempi kaukalo, mutta ihan samoilla teeseillä. Kaksinkamppailuihin pitää olla todella valmis. Siellä varmaan hävittiin kaikki aloitukset viimeksi ja se on kuitenkin niin, että jos joudut koko ajan jahtamaan kiekkoa jokaisen aloituksen jälkeen, niin se on aika iso osa peliä. Siinä pitää olla niin senttereiden kuin laitureiden valmiimpia ja voittaa se kiekko itselleen.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen