Kahtena edellisenä keväänä mestaruutta juhlimaan päässeellä Kärpillä edessä on nyt himmeämpien mitaleiden jahtaaminen, sillä se pelaa perjantaina pronssiottelun JYPiä vastaan.

Sinne se joutui hävittyään välieräsarjan Tapparalle lopulta seitsemän pelin jälkeen. Viimeisessä ottelussa oululaisjoukkue ei sen konkarihyökkääjän Esa Pirneksen mukaan saanut aivan parasta irti.

– Totta kai seiskapeli, niin vaikea sitä on ihan coolina vetää ja koko ajan huippusuorituksena. Tietenkin täytyy muistaa, että se oli molemmilla. Kovat rasitukset alla ja kova sarja, niin eivät nuo seiskapelit yleensäkään ole laadultaan mitään ihan huippupelejä olleet. Se on vähän, että kumpi pystyy paremmin puolustamaan ja kummalla pomppii. Ja kumpi pystyy sitkeämmin tekemään väsyneenä asioita. Se yleensä nämä vie. Me ei tänään ihan siihen pystytty ja jäätiin vajaiksi, Pirnes sanoi SuomiKiekko-sivustolle.

– Kyllä me kaikkemme jätimme, mutta se ei nyt riittänyt. Täytyy siinä onnitella Tapparaa ja tsemppiä finaaleihin. Mielellään oltaisiin sinne menty, mutta nyt ei vain riittänyt.

Täten Kärpillä kausi päättyy perjantaina, jolloin ohjelmassa on pronssiottelu. Pronssipelin asemasta ja tärkeysarvosta on puhuttu vuosien ajan, mutta Pirnes ei sitä lähde vähättelemään.

– Perjantaina on tälle joukkueelle viimeinen peli ja siitä jaetaan mitalit. Kerran olen ollut pronssipelissä ja katsonut, kun HPK juhlii. Kyllä heillä oli silloin paljon kivempaa kuin meillä. Kyllä me halutaan voitto ottaa siitä. Monelle jätkälle, jotka lähtevät tästä eteenpäin, niin se on viimeinen peli Kärppien paidassa.

– Henkilökohtaisestikin se saattaa olla Kärppien kanssa viimeinen peli, niin kyllä mää haluan ja uskon, että joukkue haluaa tehdä siitä hyvän pelin, Pirnes sanoo tulevasta hieman pohdiskellen.

Oletko sitten uran jatkoa miettinyt tässä vaiheessa?

– En mä ole sitä ajatellut sen enempää. Katsotaan nyt tämä loppuun ja mietitään sitä sitten. Kaikki on auki vielä.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen