Tappara hallitsi, loi paikkoja, kävi ylärimassa parikin kertaa, kilautteli myös tolppia vahvojen maalille nousujen jälkeen ja oli lähellä voittoa.

Mutta se ei sitä torstaina saanut.

Esille nousi jäätävä jallitus yksityiskohtana, josta vastasi Kärppien kokenut Esa Pirnes.

Konkari jallitti konkaria, sillä Pirneksen takarautakäyttö pisti Tapparan Tuukka Mäntylän solmuun, mikä lopulta avasi Kärppien nuoremman osaston edustajalle Jesse Puljujärvelle sauman laittaa pelille ratkaisu.

– Huomasin, että en oikein pääse kumpaakaan suuntaan liikkeelle ja oli painetta, niin jotain piti tehdä, että en jää siihen paikoilleen. Sitten tuli mieleen, että jos tuota kautta saisi.. Näin sitten, että Tuukka vähän kääntyi siihen suuntaan, mihin olin lähdössä, niin sain siitä sitten tilaa ja aikaa itselle ja pääsin siitä sitten toiselle kulmalle, mistä sain paremmin laitettua maalin eteen sen syötön. Hyvin oli ”Pulju” sitten tonteilla ja pääsi laittamaan maalinkattoon, Pirnes kertasi tilannetta SuomiKiekko-sivustolle.

Syöttö kun meni perille, niin olitko aika varma siitä, että kohta heiluu reppu?

– Kyllä siinä oli. Toi kaveri yleensä noista laittaa. Taisi olla vielä vähän pyörivä kiekko, niin siitä oli vielä helpompi nostaa ylös. Aika varma olin, että nyt tulee maali, Pirnes myönsi.

Jos tiistaina Oulussa Kärpät oli monella sektorilla Tapparaa edellä, oli nyt taas kirvesrinnat hallitsevampi osapuoli. Se ajoi Kärpät puolustustaisteluun, joka kuitenkin tuotti tulosta. Kiitosta Pirnes laittoi varsinkin erikoistilanteiden puolella uurastaneille.

– Tappara pelasi hyvin ja pitää nostaa meidän alivoimat esille. Ne olivat todella tärkeitä. Jätkät painoivat hommia, blokkasivat kiekkoja ja pelasivat hyvin. Hyvä, että pystyttiin kuitenkin siitä nousemaan, kun he tekivät erän loppuun pari maalia. Pystyttiin hiljalleen tulemaan sieltä, eikä jääty paikoilleen. Saatiin leveällä materiaalilla pelattua.

Alkuviikosta tilanne oli vielä se, että Tappara oli varsin tylysti siirtynyt sarjassa 2-0-johtoon. Se myös näytti vievän kokonaiskuvaa hyvin selvästi.

Kärpät kävi joukkueena kovia keskusteluja ennen tiistain kotiottelua, minkä jälkeen suunta on muuttunut. Ainakin tuloksellisesti, mutta myös niin, että oululaisjoukkue on aidosti taistelussa mukana.

– Kyllä meillä parannettavaa on jokaisella osa-alueella. Ei tyytyväisiä olla missään vaiheessa. Vähän niin kuin yhdessä vuorokaudessa annettiin Tapparalle 2-0-johto, niin kyllä siinä kovan työn sai tehdä. Nyt ollaan päästy tasoihin ja hommat jatkuvat. Mennään nöyrästi eteenpäin ja keskitytään meidän touhuun. Laadukas, hyvä joukkue vastassa ja ei kyllä auta yhtään tasoa pudottaa. Päinvastoin. Täytyy vain parantaa, Pirnes painottaa.

Joka tapauksessa Tappara ja Kärpät ovat tarjoamassa taas hyvin trillerimäistä sarjaa, mistä yksi todellinen jännäri tuli jo torstaina vastaan. Kyseisistä peleistä Pirnes nauttii kovasti.

– Onhan näitä hieno pelata. Kopissa sanoinkin, että uskalletaan nauttia tästä hetkestä ja tilanteesta. Nämä ovat harvinaista herkkua nämä pelit ja jatkoajat. Aistin kyllä hyvää fiilistä joukkueesta.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen