Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue eli Pikkuleijonat ei vielä paljoa tappioita ole kärsinyt USA:ssa pelattavissa MM-kisoissa.

Se otti jälleen voiton, kun Suomi kaatoi Tanskan yön kohtaamisessa lukemin 4-1.

Tehomiehinä Pikkuleijonille toimivat kaksi maalia iskenyt Eeli Tolvanen sekä kaksi maalia syöttäneet Kasper Kotkansalo ja Aapeli Räsänen. Tolvasen lisäksi maalinteossa onnistuivat Janne Kuokkanen ja Eetu Tuulola.

Voitto oli Pikkuleijonille turnauksen kolmas yhtä monessa ottelussa.

Se irtosi, vaikka Pikkuleijonat eivät vielä saaneet mukaansa Kärpissä perjantaina pronssia voittanutta Jesse Puljujärveä. Puljujärvi liittyy Pikkuleijonien kokoonpanoon lähes varmuudella tiistaina, kun Suomella vastassa on Kanada.