Perjantaina Liigassa saadaan käyntiin puolivälierät, joissa pelataan seuraavissa pareissa:

HIFK-Pelicans
Kärpät-TPS
Tappara-Lukko
JYP-SaiPa

SuomiKiekko-sivustolla käydään läpi lähtökohdat jokaiseen pariin. Ensimmäisenä läpikäyntiin HIFK:n ja Pelicansin pari.

Kertoimet ensimmäiseen kohtaamiseen pe 18.3. (Expekt)
HIFK-Pelicans
1,50 – 4,60 – 5,00

Lähtökohdat

HIFK takasi itselleen hyvät lähtökohdat kevään pudotuspeleihin, kun se onnistui voittamaan historiassaan ensimmäisen kerran runkosarjan.

Se takaa sille kotiedun jokaiselle kierrokselle kevään taistoissa. Positiivista oli myös se, että HIFK:n peli on ollut hyvällä mallilla jo tovin ajan ja sen lisäksi sen loukkaantumistilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. Sen ei tarvitse yhtään jossitella sitä, etteivätkö tärkeät lenkit olisi käytettävissä.

Puolivälieriin se saa vastaansa Pelicansin, joka kävi kolmen ottelun taiston KalPaa vastaan 1. pudotuspelikierroksella. Siellä se onnistui tekemään nousun, sillä KalPa voitti ensimmäisen kohtaamisen, Pelicans taas kaksi seuraavaa.

Pelicans on pystynyt tekemään kasvojenkohotusta, vaikka sen kausi onkin sisältänyt vähemmän yllättäen värikkäitä tapahtumia. Joka tapauksessa lahtelainen kiekkoilu on jälleen oikeasti lahtelaista kiekkoilua. Tunnetta, tapahtumia. Menoa ja meininkiä.

Ratkaisukohdat

Kaataako HIFK:n vanha kunnon brändi uuden HIFK:n?
– Aivan helppoa suupalaa HIFK ei missään nimessä Pelicansista saa, monestakin syystä. KalPa-sarjassa Pelicans puolusti hyvin sitkeästi ja pysyi kärsivällisenä KalPan kiekottelun alla, eikä lähtenyt liikoja hönkimään. Se osaa olla tiivis ja kurinalainen, vaikka samalla sillä on suoranaisia vanhan kunnon HIFK:n brändin elkeitä varastossa. Se pystyy hämmentämään ja olemaan oikein kunnon piikki lihassa, mutta mikä onkaan sitten se resepti, jolla HIFK on parhaiten horjutettavissa? HIFK:ta vastaan pitää pystyä hyökkäämään ja pitämään kiekkoa, sillä punanutut ovat Liigan vaarallisimpia joukkueita hyökkäyspelaamisen suhteen.

Laatua niin niin paljon
– HIFK:lla rosterissa on niin, niin, niin paljon laatua ja kun on kaikki ovat olleet samalla sivulla, on se kaatanut kovia vastustuksia täysin sen omalla reseptillä. HIFK:n reagointipeli ja tilanteiden tunnistaminen on Liigan parasta ja sitä kautta sen yksilöosaaminen tulee hyvin vahvasti esille. HIFK myös on pystynyt tuomaan piristävää erilaisuutta suomalaiseen kiekkoiluun omalla pelitavallaan. Se ei aina nojaa vain ja ainoastaan ”Meidän pelin” variaatioihin, vaan Antti Törmäsen joukot pyrkivät löytämään keinoja vastustajan sapluunan purkamiseen muillakin tyyleillä kuin pelkästään tiiviinä viisikkona hyökkäämällä. Sillä riveissään ei ole käytännössä yhtään alisuorittamista, vaan se pystyy vyöryämään neljän ketjun voimin. Ja se jos joku on todella vaikea pala Pelicansille, jolla laatua ei missään nimessä ole samalla tavalla.

Myrskyvaroitus?
– Pelicans pystyy härnäämään, mutta on vaikea nähdä syitä sille, miten se pystyisi ottamaan HIFK:lta neljä voittoa. Hattua pitää nostaa, jos se sen pystyy tekemään. Nöyrä kunnoitus. Sen taakse on kuitenkin monia syitä, että HIFK näyttää heti pudotuspelikevään alkuun sen, mitä se tällä hetkellä on. Eli Liigan parhaita joukkueita.

Ennustus

HIFK jatkoon voitoin 4-1.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen