Buffalo Sabresin suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen ei ole tyytyväinen viime aikojen otteisiinsa.

Viimeiseen kahdeksaan peliin Ristolainen on kerännyt kaksi maalisyöttöä. Tältä ajanjaksolta hänen teholukemansa on pakkasella peräti yhdeksän maalin verran.

– Olemme hävinneet, joten minun pitää olla parempi. Olen tehnyt joitakin pahoja virheitä. Minun pitää parantaa ja leikata virheet pois, Ristolainen suomi itseään radiokanava WGR 550:lle.

Sabresin päävalmentaja Dan Bylsma tietää, ettei Ristolainen ole ollut aivan parhaimmillaan. Bylsma itse asiassa jopa pitää tilanteesta.

– Olemme kaikki tulleet alas. Rehellisesti sanottuna pidän Rasmuksessa siitä, että hän kokee olevansa vastuussa, Bylsma kuvaili.

– Ajoittain Rasmus yrittää pelata kiekon kanssa liiaksi, kun hänen olisi pelattava hieman yksinkertaisemmin, Bylsma jatkoi.

Ristolaisen mukaan pelin painopiste on saatava pois Sabresin puolustusalueelta.

– Meidän pitää taistella kovempaa, voittaa 1-1-tilanteet ja viimeksi annoimme helppoja maaleja. Meidän täytyy pelata enemmän hyökkäysalueella, sillä siellä me voitamme pelit, Ristolainen painotti.