Kimmo Rannisto on irtisanoutunut Jääkiekon SM-liiga Oy:n palveluksesta.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2013 työskennellyt Rannisto on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta.

Virkaa tekeväksi toimitusjohtajaksi on nimitetty myynti- ja yhteysjohtaja Juha Kuosa. Yhtiön hallitus on ryhtynyt etsimään uutta toimitusjohtajaa.

– Kiitän Kimmo Rannistoa Jääkiekon SM-liiga Oy:n puolesta. Toimintamme uudistaminen eteni hänen alaisuudessaan monessa suhteessa toivotulla tavalla. Tämä oli hänen ratkaisunsa. Nyt Liiga joutuu etsimään hänen työlleen jatkajan, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Vesa Puttonen kommentoi.

– Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla mukana hiomassa suomalaisen urheilun kruununjalokiveä. Saimme avattua Liigassa uusia näkökulmia, mikä oli tavoitteenikin. Olen tyytyväinen siihen. Uuden suunnan vakiinnuttamiseksi vaaditaan kauaskantoista sitoutumista. Nyt tuntuu, että minun on aika siirtyä eteenpäin, Rannisto sanoo ja lisää:

– Toivon Liigan kehittyvän ja vahvistuvan tulevaisuudessakin.

Rannisto sai toimitusjohtajan työskennellessään ajoittain kovaakin kritiikkiä. Torstaina Alma Media raportoi Ranniston olevan potku-uhan alla.