Ruotsi-tuplamaaotteluissa tämän viikon loppupuolella Leijonilla oli jalkeilla kokeilujoukkue.

Mukana oli totta kai ihan MM-kisatasolta tuttuja pelaajia, mutta myös monta sellaista, joiden matkaa tämän kevään kisoihin voi pitää ison kysymysmerkin takana.

Eikä sen suhteen muutosta tapahtunut tuplamaaotteluiden osalta.

Kaksi tappiota ja yleisilme pelissä kertoivat sitä, ettei kovin moni pystynyt vastaamaan siihen haasteeseen, minkä Ruotsi asetti.

Totta kai on nostettava hattua Ruotsille siitä, mitä se molemmissa peleissä esitti. Vaikka silläkin poissa oli moni Euroopassa pelaava avainpelaaja, vei se silti Suomea kokonaiskuvassa selvällä erolla.

Leijonien osalta katseet kääntyivät erityisesti Sebastian Ahoon ja Patrik Laineeseen, Nuorten Leijonien tähtiin. Heidän ja Jesse Puljujärven kohdalla keskustelu on käynyt kuumana siitä, pitäisikö heidät tuoda miesten MM-kisoihin mukaan Moskovassa ja Pietarissa pelattaviin kisoihin.

Ruotsi-ottelut olivat tämän suhteen oiva mittari.

Aho osoitti kuuluvansa MM-kisoihin, Laine näytti potentiaalinsa sen suhteen.

Tämä on raaka yhteenveto näyttöjen osalta.

Aho on jo tällä hetkellä Liigassa MVP-tason pelaaja, varsinkin Kärpissä. Pelikäsitys, monipuolisuus ja suoranainen kypsyys otteissa kantavat jo tällä hetkellä pitkälle. Aho tekee jatkuvasti voittavia asioita kaukalossa, vaikka Ruotsi-peleissä muutamia virheitä tulikin vastaan.

Laineella haasteena oli yksinkertaisesti Ruotsi. Taitava ryhmä oli kamppailukyvykäs, eikä jättänyt yhtään tilaa nuorille taitureille. Ihan parasta Laine ei pystynyt vielä näyttämään, mutta pitääkö siitä olla kevättä ajatellen huolissaan? Ei.

Nimenomaan kevät on painosana nyt. Se on pitkä matka ja sen aikana ehtii tapahtua paljon.

Laine on jo tämän kauden sisällä pystynyt ottamaan askeleita eteenpäin. Aiempi hieman korostunut itsetietoisuus ja kova itseluottamustaso näkyi ajoittain myös kovina purkauksina. Se on vaihtunut nyt kovaan nöyryyteen ja työntekoon. Se ja kova lahjakkuus ovat tuottamassa upeaa hedelmää, mistä osoituksena tulee olemaan korkea varausvuoro ensi kesän NHL-draftissa.

Laineella on erityisosaamista, jota ei liikaa suomalaisessa kiekkoilussa ole. Maalintekovoimaa. Kysymys vain on se, että miten hän saa rutistettua sitä irti MM-kisatasolla.

Iso kysymys liittyy myös päävalmentaja Kari Jaloseen. Hän tekee viimeisenä valinnat MM-kisojen pelaajiston suhteen. Venäjällä pelattava turnaus on hänelle tässä vaiheessa viimeinen Leijonissa, kun sen jälkeen puikkoihin astelee Lauri Marjamäki.

Helposti voisi olettaa, että Jalonen haluaa jalkeille viimeisiin arvokisoihinsa parhaan mahdollisen joukkueen, missä välttämättä niin sanottuja kokeiluja ei hirveästi ole.

Sen takia on asetettava painava kysymysmerkki sille, miten lopulta keväällä käykään.

Toisaalta. Mitä Leijonat häviää sillä, jos mukana ovat nuoret Laine ja Aho, eivätkä esimerkiksi kokeneemmat Antti Pihlström ja Jarkko Immonen? Toki aivan yksi-yhteen näiden pelaajien kohdalla ei mennä, mutta tärkeää tässä on itse idea.

Joka tapauksessa hyvin positiivista on se, että huippulupaavia nuoria pelaajia on astelemassa jo korkealle tasolle miesten puolella. Ja kun ikää on toisella 17 ja toisella 18.

Kevät on mielenkiintoista aikaa. Eivät nämä pelit aikanaan torpanneet kumpaakaan pois kisoista. Enemmänkin antoivat lupausta siitä, että toinen on tulossa ja toinen on jo vaadittavalla tasolla.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen