Joni Pitkäsen tulon jälkeen hyvin monissa papereissa Kärpät nostettiin isoimmaksi mestarisuosikiksi Liigassa. Monissa näkemyksissä se toki oli jo sitä jo aiemmin, mutta Pitkäsen tulo vahvisti asemaa entisestään.

Sen materiaali on Liigan paras ja kovia nimiä riittää vaikka kuinka.

Tiistain CHL-finaali kertoi kuitenkin painavaa viestiä. Uhkakuvia löytyy kovien nimien loisteliaisuuden keskellä.

Kärppien maalivahtitilanteessa on kysymysmerkkejä, sen puolustuksessa on useampi pelaaja, joiden pelillinen taso on suorastaan heikohko tällä hetkellä, hyökkäyksessä sillä ei ole niin vahvaa veturia, mikä sillä esimerkiksi viime vuonna oli.

Totta kai Sebastian Aho, Mika Pyörälä, Kim Hirschovits, Mika Niemi, Miro Aaltonen, Jesse Puljujärvi, Julius Junttila, Ivan Huml, Esa Pirnes. Kovia nimiä hyökkäyspäähän. Mutta näistä ei ole muodostunut sellaista kolmikkoa, joka painaisi käytännössä aina pussin, kun vain ylivoimalle pääsee. Terveisiä vaan Joonas Kemppaisen ja Joonas Donskoin touhuista viime keväältä.

Se, että tarviiko Kärpät tuollaista suvereenia veturia, on toinen asia. Mutta joka tapauksessa tuleva Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki on jälleen klassisen kysymyksen äärellä. Miten hyökkäyspelistä saisi tehoja irti?

Siinä kun uhkakuvia jos jossain on ilmoilla.

Marjamäen luoma pelillinen sapluuna on hyvin harmoninen. Se luo edellytykset voittaa isoja pelejä. Kärpät luo illasta toiseen voittoihin tarvittavan määrän laatupaikkoja ja sen puolustuspeli on tässä vaiheessa jo hyvin tiivistä.

Parhaimmillaan Kärpät onkin huikea joukkue. Myös tänä vuonna ja tällä kaudella.

Mutta yltääkö se loisteliaalle tasolle missään vaiheessa? Saako Kärpät sen materiaalista läheskään parasta irti?

Saako se luotua tilanteen, jossa todella leveästä materiaalista nousee keväällä ilta toisensa jälkeen joku yhdistelmä esille? Ahon ketju, Hirschovitsin ketju, missä muodossa ikinä ovatkaan.

Se etu Kärpillä on, että muutaman avainpelaajan pimentäminen ei vielä kaada korttitaloa kokonaan. Tuollainen horjuttaa, mutta mikäli Kärpät on oikeasti vahva joukkue, ei se kaadu siihen.

Ehkäpä CHL-finaalin häviäminen oli sille lopulta hyvä juttu. Nyt Kärpät aidosti näki sen, että sen pitää olla parempi. Nykyinen taso ei riitä edes Liigassa keväällä, mikäli aikomuksena on voittaa jälleen jotain isoa.

Ja samalla se oli monelle iso herätyskello. Nyt on aika herätä tai muuten löydät itsesi vielä katsomosta keväällä. Kilpailutilanne kun on todella kova kaikkien ollessa terveenä, minkä saavat vielä esimerkiksi Jani Hakanpää ja Juuso Ikonen huomata. Mikäli jos ja kun otteet jatkuvat heikkoina myös jatkossa.

Marjamäki ja oululaisseuran valmennusjohto tekivät varsinkin viime keväänä hurjan kovaa työtä sen eteen, että Kärpät onnistui kuin onnistui etenemään mestariksi. Timanttisen kärjen takana oli useampi alisuorittaja. Kärpissä oli paljon kahden kerroksen väkeä.

Mitä Marjamäen johtama valmennus nyt taikoo? Millaiseen vireeseen nykyinen kova materiaali ja joukkue yltää? Toki samalla iso kysymys on se, että voittaako kukaan lopulta neljää kertaa Kärppiä yhden sarjan sisällä? Yhden tai kaksi kertaa voi totta kai voittaa, mutta neljä voittoa on ison kiven takana.

Ehkä se ennakkosuosikin asema ei lopulta katoa minnekään. Kysymysmerkkejä totta kai on. Pystyykö Pitkänen pelaamaan kunnolla keväällä? Tuleeko maalinteosta liian iso ongelma? Onko alisuorittajia liikaa? Tuleeko maalivahtipuolesta vielä liian paha rasti?

Mutta toisaalta taas. Jos tuo oululaisryhmän nippu kasvaa yhtenäiseksi ja siitä löytyy kantavia voimia, ei sitä ihan tuosta noin vain pysäytetä.

Niin. On se Kärpät kuitenkin edelleen se isoin mestarisuosikki. Näkyi uhkakuvia tai ei.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen