Ässät on tänään vapauttanut päävalmentaja Pekka Rautakallion ja valmentaja Pasi Kaukorannan valmennustehtävistään. Ässien uusi päävalmentaja on Mikael Kotkaniemi.

– Jouduimme tekemään kipeän ratkaisun, mutta joukkue oli ajautunut sellaiseen tilanteeseen, että meille ei jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa. Joukkueen ehdoton tavoite on edelleen pudotuspelipaikka.

– Haluamme kiittää Pekka Rautakalliota ja Pasi Kaukorantaa seuran eteen tehdystä työstä, Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kommentoi Ässien tiedotteessa.

Mikael Kotkaniemi oli Ässien valmennusryhmässä voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2013. Päävalmentajana Kotkaniemi valmensi Ässien B-nuoret SM-pronssiin 2010. Viime vuosina Kotkaniemi on toiminut HCK:n päävalmentaja Mestiksessä sekä tällä kaudella Karhu HT:n päävalmentaja.

Pelaajaurallaan Kotkaniemi pelasi Ässissä lähes 200 liigaottelua.

– Halusimme juuri jatkuvuuden takia Mikael Kotkaniemen päävalmentajaksi, sillä hän kuuluu myös tulevan kauden valmennusryhmään, Hirsimäki kertoi.

Lähde: Ässien tiedote