HELSINKI. Liigan kärkipaikoilla kovaa taistoa ykkössijasta Kärppien kanssa käyvä HIFK palasi takaisin kotihalliinsa pitkän tauon jäljeen, sillä Helsingin vanha jäähalli toimi toisena näyttämönä eilen päättyneissä nuorten MM-kisoissa.

Paluu kotiin ei sujunut kuitenkaan kovin kaksisesti.

– Pitkästä aika päästiin tänne, niin sitten noin surkea esitys koko joukkueelta. Ei sekä pystytty tekemään maaleja, mutta myös annettiin vähän helpolla kaverille maalit. Pikkuvirheitä, mistä tuli maalit omiin. Ne pitäisi saada pois, jos meinaa pelata voittavaa jääkiekkoa, HIFK:n veskari Ville Husso tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.

– Sport halusi enemmän voittaa. He taistelevat pudotuspelipaikasta ja tarvitsevat joka ilta pisteitä. Olivat valmiimppia tekemään asioita sen eteen. Siellä esimerkiksi kultakypärä ottaa isoja blokkeja mitä on aina hienoa katsella veskarina. Tuommoisia tekoja arvostaa aika paljon, Husso kävi läpi Sportin 4-2-voittoon päättyneen taiston jälkeen.

Samanlaista heittäytymistä Husso kaipaisi myös omilta.

– Jos meidän jätkät pystyisivät ottamaan tuollaisia osumia ja heittäytymään sille pelille, niin se antaisi meille enemmän joukkueena.

HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen puolestaan puhui työnteon halukkuudesta.

– Siinä hävittiin tänään reilusti ja silloin on paha voittaa. Kun se ei ole ihan niin rehtiä, niin silloin jää vajaaksi monesta kohtaa. Totta kai siellä tarjottiin meille ylivoimaa ja sun muuta mahdollisuutta tehdä maaleja. Kun niistä ei tee, niin se luo turhautumista.

– Mutta loppupeleissä mun mielestä tullaan takaisin siihen työntekoon, Törmänen puhui syistä miksi peli kääntyi Sportille.

HIFK myös esitteli keskiviikkona uuden pelaajan, kun puolustuksessa mukana oli Keith Aulie.

– Ihan kohtuullinen debyytti. Pikkuisen harmittaa kolmas maali, missä olisi ehkä pikkuisen räväkämmällä liikkeellä voinut tehdä asioita toisin. Vahinkojäähyä oli mukana sun muuta, mutta mun mielestä ihan hyvä aloitus häneltä, Törmänen näki.

Niin Husson kuin Törmäsen mietteitä HIFK:n edustajana nuorten MM-kisoissa viilettäneen Roope Hintzin otteista kuin myös upeasti päättyneistä kisoista ja Nuorten Leijonien joukkueesta luvassa lisää myöhemmin SuomiKiekko-sivustolla.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen