Jääkiekko on esillä Suomen urheilugaalassa useammassa palkinnossa.

Vuoden esikuva -palkinnossa ehdolla on HIFK:n tähtihyökkääjä Teemu Ramstedt.

Sentteri on yllättynyt, mutta samalla ylpeä ehdokkuudestaan.

– Ehkä tämä ei ole tullut pelkästään jääkiekkoilusta, sillä perusteluissa mainittiin IBD:n eli tulehduksellisten suolistosairauksien tietoisuuteen tuomiseksi tekemäni työ. Eiköhän se siis painanut vaa’alla melko paljon, Ramstedt pohti Liigan sivuilla.

Ramstedt sairastaa itsekin kyseistä sairautta. Hän oli tulehduksellisia suolistosairauksia sairastavien ja heidän läheistensä hyvinvointia edistävän Crohn ja Colitis ry:n jäsenenä joulukuun alussa näkyvästi mukana järjestämässä Suomen ensimmäistä IBD-viikkoa, jossa Liiga oli iso yhteistyökumppani. Se hyväntekeväisyystyö näkyi tuolloin laajasti julkisuudessa.

– Gaalan kategorioista tämä on minulle mieluisin. Jopa hieman mieluisampi kuin Vuoden urheilija. Minulle urheilussa ei ole tärkeintä se, kuinka paljon palkintoja kukin voittaa, vaan yhteisöllisyys ja sosiaalisuus, joka tähän toimintaan liittyy, Ramstedt kertoo.

– Olen työskennellyt tässä ammatissa jo melko kauan ja ymmärtänyt, että vaikka urheiltaessa tavoitellaan aina voittoa, voitot eivät loppujen lopuksi ole urheilun tärkein anti. Olen ehdokkuudestani hyvin ylpeä.

Vuoden esikuvan valitsee urheilijoista, urheiluvaikuttajista sekä toimittajista koostuva raati. Palkinto julkaistaan illalla.

Vuoden kiekkoilijaksi on valittu Teuvo Teräväinen. Vuoden joukkueen tittelistä taistelee toisen kerran putkeen liigamestaruuden voittanut Oulun Kärpät ja vuoden valmentajan kunnianosoituksessa ehdokkaana on Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Lähde: Liigan sivut