Liigassa otetaan tällä kaudella käyttöön älykiekko.

Uusi varsinkin tilastoinnin ja pelin seuraamisen mullistava uudistus paljastettiin perjantaina.

Uuden älykiekon tuottama data tekee otteluiden seuraamisesta entistä kiinnostavampaa ja viihteellisempää sekä paikalla hallissa että kotikatsomossa. Älykiekko tuo myös uusia mahdollisuuksia lajin tutkimiseen, kehittämiseen ja valmennukseen.

Pelivälineen ja pelaajien paikantamiseen liittyvää teknologiaa kehitetään eri puolilla maailmaa ja eri joukkuelajeissa. Suomessa Liiga, Jääkiekkoliitto ja Kansainvälinen Jääkiekon Kehityskeskus ovat testanneet ja vertailleet eri järjestelmiä koko viime kevään Heinolassa Vierumäellä, ja nyt on päästy vaiheeseen, jossa älykiekko voidaan esitellä yleisölle.

Liigassa käyttöön otettavan älykiekon reaaliaikaisen seurannan mahdollistavasta teknologiasta vastaavat suomalaiset yritykset Quuppa ja SportIQ. Kyse on siis puhtaasti kotimaisesta hankkeesta.

Älykiekon hallissa oleviin antenneihin lähettämien signaalien perusteella saadaan tarkkaa ja reaaliaikaista tietoa kiekon sijainnista ja liikkeistä jäällä. Paikkatiedosta voidaan määrittää esimerkiksi kiekon nopeus tai sen korkeus jään pinnasta.

Mikroaaltolähettimien kiinnittäminen pelaajiin mahdollistaa edelleen moninkertaisen datamäärän keräämisen ja hyödyntämisen. Paikkatiedolla voidaan tuottaa automaattisia laukaisukarttoja, kerätä pelaajakohtaista tietoa kiekonhallinta-ajasta tai luistelunopeudesta ja vaikkapa analysoida syöttöketjuja.

Paikannusjärjestelmä otetaan käyttöön tammikuussa Tampereella Hakametsän jäähallissa eli Tapparan ja Ilveksen kotiluolassa. Tappara ja Ilves ovat pioneereina panostaneet tähän uuteen teknologiaan ensimmäisinä liigaseuroina.

Älykiekko täyttää Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n vaatimukset kiekolle. Se näyttää tavanomaiselta kiekolta. Myöskään pelaajien pelivarusteisiin kiinnitettävät mikroaaltolähettimet eivät näy ulospäin.

(Lähde: Liigan tiedoite)