OULU. Vuodenvaihteessa pelattavat Nuorten MM-kisat lähestyvät kovaa vauhtia ja niiden kohdalla kiinnostus on korkealla härmässä jo yhdestä syystä: kisat käydään Suomessa.

Nuorilla Leijonilla ja sen päävalmentajalla Jukka Jalosella riittää paljon hyviä vaihtoehtoja pelaajien osalta. Tästä osoituksena viikonlopulta oli se, miten kilpailukykyiset joukkueet Leijonat sai niin alle 19-vuotiaiden puolelle kuin kaksikymppisten saralle.

Mutta kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmassa.

Varsinkin kisoja ajatellen Nuoret Leijonat on saamassa mukaan jopa poikkeuksellisen paljon kovan luokan laitahyökkääjiä. Mukana vaihtoehtoina kun ovat muun muassa Jesse Puljujärvi, Patrik Laine, Sebastian Aho, Sebastian Repo sekä vielä kysymysmerkkien alla olevat Mikko Rantanen ja Kasperi Kapanen.

Hämeenlinnassa myös Aleksi Saarelaa istuteltiin laitahyökkääjän paikalle. Mutta samalla päävalmentaja Jalonen teki jo testaavia liikkeitä kisoja ajatellen, minne Nuorilla Leijonilla on isohko ongelma.

Mikä se on?

No se, että kun ei meinaa tarpeeksi hyviä senttereitä riittää.

HIFK:ta edustava Roope Hintz on varmasti isossa roolissa kisoissa, mutta hänelläkin alla on hyvin rikkonainen syksy. Kärppiä edustava Antti Kalapudas menee varmasti kolmossentterinä, mutta joka tapauksessa osasto on vähintäänkin juuri niitä kysymysmerkkejä täynnä.

Riittääkö johtaviin rooleihin vaihtoehtoja?

Tampereella ja Hämeenlinnassa järjestetyssä turnauksessa Jalonen kokeili viimeisessä Ruotsi-ottelussa Kärppien Ahoa sentterin tontilla. Siihen Aho itse suhtautui aluksi pienten epäillyksien kanssa, jotka kuitenkin osoittautuivat turhiksi.

– Aluksi sitä mietti, että tuleekohan aloituksia kairattua ihan hirveästi ja joutuuko tuossa koko ajan puolustamaan. Mutta esimerkiksi aloituksia sai hyvin ja muutenkin kulki. Oli hyvät laiturit vierellä, niin se helpotti hommaa. Mukava kokemus tuokin, Aho kävi läpi sentterikeikkaansa SuomiKiekko-sivustolle.

Olisiko Aho jonkinlainen ratkaisu Nuorten Leijonien potentiaaliseen isoon ongelmaan? Tulisiko hänet laittaa sentterin paikalle, kun samalla hyviä laitahyökkääjiä riittää joka tapauksessa?

Taustalla on kuitenkin se, että Aho on saanut hyvin paljon kehuja kypsästä kahden suunnan pelaamisesta, millä hän hurmasi esimerkiksi viime keväänä Kärppien paidassa kovien pudotuspelikamppailujen keskellä.

Mutta kotikisat, sinne sentterinä ja ei sillä luonnollisella paikalla pelatessa.

Kuulostaako se liian hurjalta?

– Ei kuulosta. Mutta ei noita tarvitse liikaa miettiä. Jalonen varmasti käy noita läpi, että kuka menee millekin paikalle.

– Kaiken otan vastaan ilomielin, Aho sanoo suoraan.

Pohjan luomista

Yhden pelin otanta kokeilusta oli varsin hyvä, sillä Ahon johtama ketju oli kovasti esillä Ruotsi-ottelussa ja juuri nimenomaan Aho valittiin kyseisen ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Tälle kaudelle ohjelmaan on mahtunut jo kaksi turnausta, joissa ilmapiiri ja tekemisen taso ovat vakuuttaneet Ahon.

– Mukana on kovia yksilöitä, jotka haluavat kehittyä joka päivä ja menestyä. Siinä on ihan hyvät eväät kisoja ajatellen.

Uuden päävalmentaja Jalosen johdolla kahdessa ensimmäisessä turnauksessa on keskitytty vahvasti pohjan rakentamiseen kisoja varten.

– Hänellä on ne omat pelilliset jutut mitä hän haluaa ajaa noissa turnauksessa sisään niin, että kaikki on sitten selvää, kun leiritykset alkavat. Ettei niitä tarvitse sitten alkaa kädestä pitäen siellä kisoissa opettamaan.

– Mutta kyllä hän varmasti soittelee tällä viikolla ja antaa erilaista palautetta siitä, että missä mennään ja mitä voisi tehdä. Silti kyllä tässä kuitenkin mennään Liigan arki edellä. Ei liikaa mieti sinne liian pitkälle, vaan elää hetkessä. Ja kyllä varmasti Jukka antaa rauhan siihen. Kuitenkin ne leiritykset ennen kisoja ovat varmasti sellaiset, missä ehtii punoa vielä juonia, Aho miettii.

Hyvällä itseluottamuksella

Aholla ja useammalla muullakin U20-turnauksessa mukana olleella pelit jatkuivat jo heti tiistaina, kun ohjelmassa oli CHL:n pudotuspelien ratkaisupelit.

Taustalla oli useammalla kolme ottelua kolmeen päivään viikonloppuna. Lyhyen aikajakson sisään kuormitusta tulikin kovasti, mutta esimerkiksi Ahon kohdalla väsymystä Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki ei havainnut.

Enemmänkin hyvä itseluottamustaso onnistuneesta turnauksesta ja sitä ennen hyvin kulkeneista liigapeleistä ponnahti pinnalle.

– Itseluottamus on ihme juttu. Kun se on hyvällä tasolla, niin ei tunne väsymystäkään. Mutta oli hyvä juttu, että Jalonen antoi yhden pelin vapaaksi hänelle, niin se varmasti auttoi tämän pelin panoksessa, Marjamäki tuumasi CHL-ottelusta, missä Aho pamautti tehot 1+1.

Ratkaisevassa CHL-ottelussa Kärpät onnistui nousemaan yhteismaaleissa takamatkalta ohi. Ensimmäisen osan jälkeen Sparta Praha oli ollut kahden maalin karkumatkalla.

Kärpät kuitenkin kiri toisessa osassa rinnalle ja lopulta kolmannen erän viimeisellä minuutilla Mika Pyörälä iski ratkaisumaalin, millä Kärpät eteni jatkoon.

– Tiedettiin, että oltiin pari maalia takana, mutta lähdettiin silti ihan normaalisti valmistautumaan tähän toiseen peliin. Heti alusta asti oli sellainen tunne ja fiilis, että kyllä tämä kääntyy tästä. Loppuun asti kärsivällisesti taisteltiin ja sieltä se palkinto tuli.

– Jos parin maalin takaa pystyy tulemaan ja nousemaan voittoon, niin onhan se hyvä suoritus, Aho perkasi tiistain ottelua.

Liigakaukaloissa nykypäivänä pelien yleisilme ja esimerkiksi pelitavat eivät eroa kovin paljoa toisistaan. Viikonlopun aikana Aho sai kuitenkin olla mukana hyvin erityyppisissä otteluissa. Oli erilaisia maajoukkueita ja oli vielä Sparta Praha, jonka pelityyli eroaa huomattavasti liigajoukkueiden ”tiivis viisikko ensin” -ajattelutavasta.

Mutta nämä vaihtelut Aho otti positiivisesti vastaan.

– Se on kiva juttu. Sellaista piristysruisketta sai jo siitä, että nyt jo pelataan pudotuspeliotteluita tässä vaiheessa kautta. Tuollaiset antavat lisää virtaa normaaliarkeen.

– Ja kyllä nämä varmasti kasvattavat meitä joukkueena. Tämäkin toinen peli oli iso meille ja kun pystyttiin kääntämään se voitoksi, niin kyllä tämä oli varmasti hyvä kokemus meille, Aho näkee.

Tärkeässä roolissa myös Sparta Prahaa vastaan tehdyssä nousussa ollut Aho on ehtinyt tulla tutuksi isojen maalien miehenä. Kovat, tiukat pelit ovat ympäristö, missä hän aidosti viihtyy.

– Mitä kovempi paikka on, niin kyllä mää niistä tykkään. Ja kyllähän sitä totta kai haluaa onnistua tärkeissä paikoissa, se on ihan selvää. Hyvä että on mennyt sisään, Aho viittaa ”isoihin maaleihin”.

Nuorten MM-kisat käydään Helsingissä 26.12.-5.1. Seuraavalla CHL:n pudotuspelikierroksella Kärpät saa vastaansa Bluesin.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen