HELSINKI. Leijonien puolustuksessa varsin kelvollisesti Karjala-turnauksessa suoriutunut Sami Lepistö vastasi sunnuntain hyvin erikoisesta osumasta Ruotsi-ottelun toisessa erässä.

Lepistön ylivoimamaali syntyi erikoisella tavalla, sillä suoranaisen leijonakonkarin laukaus epäonnistui tilanteessa hyvin pahasti. Kiekko kohosi korkealle ja tipahti sieltä Ruotsin tolppien välissä torjuneen Viktor Fasthin ohitse.

– Siinä vaiheessa kun se lavasta lähti, niin olin silleen ”no nyt vähän pomppasi kyllä”, mutta sitten kun siinä kesti sen verran kauan siinä että se kiekko meni maalille, niin ajattelin, että tuohan voisi olla ihan hyvä. Sattui menemään ja onneksi pomppasi noin, Lepistö kertaili maaliaan SuomiKiekko-sivustolle.

– Kiekko ehti siinä nousta vähän ylös ja sitten vedin oikein kunnon hudin siitä. Kävi tsägä, Lepistö jatkoi naureskellen.

Kaaliperhonen kuitenkin jäi lopulta ainoaksi naureskelun aiheeksi, sillä tulos ei ollut lopulta toivottu Ruotsi-ottelusta, kun länsinaapurit veivät kamppailun nimiinsä lukemin 3-2.

Aivan päätä pensaaseen Lepistö ei lähtenyt laittamaan. Kunniaa meni myös vastustajalle.

– Ihan ookoo-peli. He pystyvät rahoittamaan sen pelin aika hyvin omaan vauhtiinsa ja meillä oli sitten siinä vaikeuksia päästä karvaamaan tai antamaan muutenkaan painetta. He pelaavat silleen ärsyttävästi, mutta hyvin.

Leijonat sai vielä lopussa kiriä aikaiseksi, mutta kavennus tuli vain liian myöhään.

– Kyllä se sitten oli aika vaikea tehdä enää mitään tasoitusta, kun jäi kelloon se kahdeksan sekuntia, Lepistö allekirjoitti viitaten Kristian Kuuselan loppuhetkien maaliin.

Turnauksesta jäi niin hyvää kuin huonompaa käteen.

– Ihan sellainen hyvä alku saatiin maajoukkuekaudelle, mutta ei se peli mun mielestä ollut niin hyvää kuin mitä se olisi voinut olla. Ei me toki esimerkiksi saatu hirveän paljoa ylivoimaa ja nyt taas Ruotsi-pelissä ei oikein edes saatu kunnolla vetoja aikaiseksi. Vähän nihkeäksi meni loppu.

– Toki vastustaja ei saanut hirveästi saanut paikkoja koko turnauksessa, että siinä mielessä se oli hyvää puolustamista meiltä. Mutta maaleja pitäisi tietysti tehdä enemmän, Lepistö kävi läpi.

Arki jatkuu nopeasti myös Lepistöllä KHL:n puolella.

– Tiistaina pelataan taas ja huomenna (maanantaina) on lähtö Kazaniin. Aamupäivästä Moskovaan, niin eipä tässä hirveästi ehdi lepäämään, Lepistö puuskahti.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen