Oulun Kärpät on vahvistanut loukkaantumisista kärsivää pakistoaan.

Kajaanin Hokin puolustaja Aleksi Mäkelä saapuu joukkueeseen viikon loppuun saakka kestävällä lainasopimuksella.

Kärppien A-junioreissa kapteenin C-kirjainta kaudella 2013–2014 kantanut 22-vuotias Mäkelä saapuu tuomaan leveyttä Kärppien puolustukseen, josta loukkaantumisten vuoksi ovat sivussa Mikko Niemelä ja Taneli Ronkainen.

– Niemelä on poissa kokoonpanosta toistaiseksi, mutta ainakaan tämän viikon peleissä hän ei ole mukana. Ronkaisen poissaolon pituus on arviolta pari viikkoa, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kommentoi.

Kiiminkiläislähtöinen Mäkelä on pelannut kuluvalla kaudella Hokin paidassa 14 ottelua, joissa ovat syntyneet tehot 2+3.