Ässät on nimettänyt uudeksi urheilujohtajakseen todellisen seuralegendan Jari Korpisalon.

Sopimus on kolmevuotinen ja astuu voimaan vuoden alusta.

– Meillä oli tehtävään monia hyviä ehdokkaita, joista parhaaksi valikoitui Korpisalo, Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kuvaa hakuprosessia seuran verkkosivuilla.

Korpisalo pelasi pelaajauransa aikana Ässissä vuosina 1990 – 2005 yhteensä 575 ottelua ja iski 444 tehopistettä.

Urallaan Korpisalo pelasi Liigassa vain Ässissä ja hän oli joukkueen paras pistemies yhteensä kuuden kauden ajan.

– Korpisalon vahvuus on, että hän tietää porilaisen jääkiekkoilun ja Ässien organisaation jo entuudestaan sekä hänellä on vahva kokemus liigakiekosta, Hirsimäki kommentoi.

Korpisalo siirtyy Ässien urheilujohtajaksi Karhu-Kissojen valmennuspäällikön paikalta. Korpisalo on toiminut tehtävässä vuodesta 2006 lähtien.

– Ässien junioritoiminta on meille erittäin tärkeä voimavara ja se toiminta on Korpisalolle tuttua hänen nykyisestä työtehtävästään.

– Odotamme häneltä lyhyellä tähtäimellä menestyvän liigajoukkueen rakentamista yhdessä toimitusjohtajan sekä pelaajakoordinaattori Kari Takon kanssa ja pitkällä tähtäimellä porilaisen junioritoiminnan kehittämistä sekä hyödyntämistä, Hirsimäki kertoo.

Tunnelmat Korpisalolla itsellä ovat korkealla.

– Odotan innolla uutta tehtävää ja haastetta sekä paluuta Isomäki Areenalle. Porissa on nykyään loistavat olosuhteet jääurheilulle. Puitteet ovat parantuneet paljon siitä, kun lähdin Porista vuonna 2005, Korpisalo kommentoi.

Ässien nykyinen urheilujohtaja Mika Toivola jatkaa tehtävässään vuoden vaihteeseen asti, jonka jälkeen työnjako arvioidaan uudelleen. Korpisalo osallistuu tulevan kauden joukkueen rakentamiseen yhdessä toimitusjohtajan sekä pelaajakoordinaattorin kanssa.