Sunnuntain liigakierroksella riitti tavallista enemmän tapahtumia, sillä ohjelmassa oli peräti neljä ottelua.

Hämeenlinnassa JYP onnistui luomaan kokoon vahvan viikonlopun, kun se kaatoi nyt HPK:n. Ratkaisumaalin iski Markus Nenonen, joka vastasi 2-1-maalista. Lauantaina JYP oli kaatanut Raumalla sarjakärki Lukon.

Vaasassa Sport pisti lopulta lukemien valossa kyykytyksen päälle hallitsevaa liigamestaria Kärppiä vastaan. Kovana aseena kotijoukkueella oli vahva toinen erä, missä kerkesi karata jo 3-0-johtoon. Loppulukemat olivat sen hyväksi 4-1.

Espoossa KalPan maalilla Eero Kilpeläinen onnistui torjumaan kauden ensimmäisen nollapelinsä, kun KalPa kaatoi Bluesin lukemin 2-0.

Porissa Ässät puolestaan onnistui tekemään mainion nousun, kun TPS johti kamppailua jo 2-0. Ensin Ässät tuli rinnalle ja lopulta karkasi voittoon. Esillä oli erityisesti Jarno Kärki, joka iski voittomaalin sekä vielä illan toisensa tyhjiin.

Sunnuntain kierroksen lopputulokset:

Blues-KalPa 0-2
HPK-JYP 1-2
Sport-Kärpät 4-1
Ässät-TPS 5-3

Tiistaina Liigassa ohjelmassa on kolme ottelua: JYP-Kärpät, Lukko-Tappara, TPS-Ilves.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen